Uutiset 11.10.2024 19:41 Ostoskeskuksen kahvila oli kokaiinikaupan keskus – ”Rahat maksettiin palkkana tilille” Palkkarahoista maksettiin verot ja epäillyt lyhensivät esimerkiksi asuntolainaa.
Uutiset 14.5.2024 19:57 Suuri salakuljetusvyyhti – Suomen kautta Saksaan yritettiin salakuljettaa 160 ihmistä Teon epäillään olevan osa laajempaa, kansainvälistä ihmissalakuljetusrikollisuutta.
Uutiset 3.4.2024 15:59 Järjestäytynyt rikollisuus toi huumeita Ruotsista Suomeen – rikoshyöty yli miljoona euroa Rikoksista epäillyt henkilöt koostuvat Suomen, Ruotsin, Turkin, Ruandan, Tunisian ja Marokon kansalaisista.
Lifestyle 29.1.2024 13:00 Helsingissä ja Turussa alle kymmenesosa nuorista kuuluu jengiin – Tukholmassa jopa joka kuudes Jengeihin kuuluvat nuoret tekivät muita todennäköisemmin omaisuusrikoksia, väkivaltarikoksia ja huumeiden myyntiä.
Uutiset 6.5.2021 15:06 Poliisi epäilee osan nuorisojoukoista olevan järjestäytynyttä rikollisuutta – ”Havainnot ovat huolestuttavia” Joukossa on alaikäisiä lapsia ja nuoria aikuisia, sekä Suomen että muiden maiden kansalaisia.
Lifestyle 8.4.2021 06:49 Vanhempien lämpö suojaa nuorta rikollisuudelta ja psykopaattisilta piirteiltä – ”Tilannetta ei ole menetetty”
Uutiset 7.3.2020 08:50 Poliisi tutkii järjestäytynyttä rikollisuutta – 14 jengiläistä lähti pampuilla ja putkilla varustautuneena juhliin
Lifestyle 5.3.2020 07:47 Vankiloiden vartijoihin kohdistui viime vuonna kahdeksan pahoinpitelyä – neljä tapahtui siviilissä
Uutiset 30.1.2020 08:00 Rajavartiolaitoksen partiovene lähtee turvaamaan EU:n ulkorajaa – ”Painopiste laittoman maahantulon havaitseminen”
Uutiset 22.1.2020 15:34 Ulkomainen sotilas kaipaa nettirakkaansa luokse Lappiin – rikoshyöty huijauksella jopa sata tuhatta euroa
Uutiset 28.11.2019 07:21 Raiskausrikosten määrä on viime vuosina lisääntynyt – valtaosa pahoinpitelyistä ei tule poliisin tietoon
Uutiset 9.9.2019 17:49 Poliisioperaatioiden kohteena rikollisjärjestö United Brotherhood – järjestön johtajia otettu kiinni
Uutiset 17.5.2019 09:46 Alaikäiset sekaantuivat huumekauppaan – uhria potkittiin ja lyötiin kivellä kasvoihin
Lifestyle 10.5.2019 07:56 Laitonta koirakauppaa ja sen riskejä on kitkettävä Euroopassa – uhka myös ihmisen terveydelle
Uutiset 30.3.2019 09:27 Uudet rikollisjengit ovat tulleet Suomeen – ”Partiot takavarikoivat aseita jo lähes päivittäin”
Uutiset 7.3.2019 10:50 Kymmeniä ilmoituksia rahanpesun ammattimuuleista – järjestäytynyttä ja kansainvälistä toimintaa
Uutiset 27.2.2019 10:41 Pahoinpitely sekä murhayritys pampulla ja ampumalla – ”Järjestäytyneen rikollisuuden välienselvittelyä”
Lifestyle 28.1.2019 09:23 Pelkän peruskoulun varaan jääminen lisää poikien rikollisuutta – tutkimus selvitti selkeän ja hätkähdyttävän yhteyden
Uutiset 13.12.2018 13:20 Poliisi pysäytti ulkomaalaismiehen satamassa – autoon oli kätketty anastettuja koruja, kelloja ja käteistä
Lifestyle 4.10.2018 08:08 Eläinsuojeluliitto testasi epäilyttävien pentujen myyntiä – vain kaksi verkon kauppapaikkaa kieltäytyi
Uutiset 27.10.2017 14:00 Parannuksia passintarkastuksiin EU:n ulkorajoilla – tietojärjestelmällä pyritään estämään laitonta maahanmuuttoa