Uutiset 18.1.2021 09:15 STT: Vartijoita huijattiin vankiloissa – vangit pääsivät vapaaksi toisen vangin henkilötiedoilla Rikosseuraamuslaitoksen mukaan lainsäädäntö estää esimerkiksi sormenjälkien käytön tunnistamisessa.
Lifestyle 21.11.2019 07:45 Nämä palkitut koirat valvovat turvallisuuttasi – yksi löytää huumeet, toinen kadonneet Poliisi, Tulli, Rajavartiolaitos, Rikosseuraamuslaitos ja Puolustusvoimat ovat valinneet palkittavat koirat.
Uutiset 16.8.2018 14:03 Vartijan murhannut vanki vapautetaan – vankilavirkailijat ihmettelevät vapauttamispäätöstä Rikosseuraamuslaitos ei puoltanut vankeusaikanaan rikollisryhmään liittyneen miehen vapauttamista.
Uutiset 23.4.2018 14:03 Suomen vankiloissa oli sata ääriliikkeiden kannattajaa – osalla tahtoa myös terroristiseen toimintaan Karismaattiset johtohahmot vankien joukossa radikalisoivat johdonmukaisesti muita.
Lifestyle 29.9.2017 19:51 Rikosseuraamuslaitoksen Rane on kaikkein kovin huumekoira – Uuno tuli hyväksi kakkoseksi Rikosseuraamuslaitos nappasi myös virkahuumekoirien joukkuemestaruuden.
Uutiset 11.9.2017 09:00 Ulkomaisten vankien määrä on 10 vuodessa noussut 75 prosenttia – rangaistus rikoksesta kärsitään Suomessa