Uutiset 16.10.2024 14:37 Kiinteistösijoituksissa epäillään huijatun liki 300 henkilöä – vahinko yhteensä noin 9,5 miljoonaa Tuhannet ihmiset olivat sijoittaneet rahojaan Icon-nimisen konsernin kiinteistörahastoihin.
Lifestyle 14.6.2022 21:29 Bo LKV:n perustajien uusi kansainvälinen konsepti sai miljoonaluokan sijoituksen – aloittaa kohta myös Suomessa Strand Properties sai alkunsa aivan koronan alla Espanjassa, mikä teki alkutaipaleesta haastavan.
Uutiset 19.11.2021 09:17 Suomalaisilta viety tänä vuonna jo 35 miljoonaa nettihuijauksilla – suuri osa uhreista yli 60-vuotiaita Kiire, huomiokyvyn herpaantuminen, herkkä elämäntilanne tai riittämättömät digitaidot lisäävät riskiä.
Uutiset 7.6.2021 10:00 Eläkevaroilla maksetaan suomalaisten työeläkkeet – kaduntallaajan keskieläke on yli 1 750 euroa kuukaudessa Työeläke-lehti analysoi työeläketoimijoiden tilinpäätökset uusimmassa numerossaan.
Lifestyle 19.10.2020 08:55 Sijoitettujen lasten oikeudet eivät toteudu riittävän hyvin – kokemukset väkivallasta olivat yleisiä Sijaisperheissä asuvista nuorista yli puolet oli tyytyväisiä asumiseensa sijaishuoltopaikassa.
Lifestyle 2.9.2018 11:09 Hätkähdyttävä tutkimustulos – sijoitetuilla lapsilla enemmän päihdeongelmia ja rikostuomioita
Lifestyle 28.5.2018 08:30 Lastensuojeluilmoitusten määrä kasvoi – myös lasten kiireelliset sijoitukset lisääntyivät
Uutiset 13.12.2017 15:45 Finnwatchin raportti paljastaa – Suomessa toimii kymmeniä verovälttelyä tarjoavia yrityksiä
Uutiset 6.9.2017 10:50 Kyseenalaisia sijoituksia kehitysyhteistyörahoilla – koruihin, luksustaloihin ja hajuvesiin