Uutiset 6.2.2025 06:42 Terveyspalvelujen ja varhaiskasvatuksen maksuja päätyy ulosottoon – jyrkkää kasvua koko maassa Ulosottoon menneiden asiakasmaksujen määrä esimerkiksi kolminkertaistui Pohjanmaalla.
Lifestyle 30.1.2023 08:41 Selvitys osoittaa – osa etuuksista ei yksinkertaisesti riitä elämiseen Perusturvan varassa elävien on selvittävä pienemmällä summalla kuin mitä viitebudjetit suosittelevat.
Uutiset 17.4.2019 15:41 Asiakasmaksuja päätyy nyt ulosottoon ennätyksellisiä määriä – kasvua lähes viidennes Yli 420 000 asiakasmaksua päätyi ulosottoon vuonna 2018, mukana on pieniäkin maksuja.
Lifestyle 12.6.2018 10:53 Sosiaali- ja terveysammattilaiset: – ”Sipilän hallitus on epäonnistunut eriarvoisuuden vähentämisessä” Vastaajat arvioivat, että eriarvoisuus on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana Suomessa.
Uutiset 1.5.2018 09:47 Sote-uudistus etenee – mutta usko tavoitteiden toteutumiseen heikkenee Sote-uudistusta pitää kokonaisuudessaan huonona jo lähes puolet sosiaali- ja terveysjohtajista.
Uutiset 4.1.2018 16:27 Valtion omistus Nesteessä laski alle puoleen – 50 miljoonan lahjoitus lastensäätiölle
Uutiset 21.9.2017 07:45 RAY:n 50 miljoonasta syntyi riita – siirtääkö hallitus lasten lahjarahat vain taskusta toiseen?
Uutiset 27.4.2017 14:05 Ylijäämäruoka annetaan ennemmin biojätteeksi – kuin vanhuksia ulkoiluttaville vapaaehtoisille
Uutiset 29.3.2017 08:30 Sotesta pelätään syntyvän vain sutta ja sekundaa – ”Ensi viikolla valmiita”, lupaa Sipilä