Uutiset 8.4.2023 09:23 Taksi ajoi päin punaisia ja jalankulkijan päälle – kuljettaja kertoi lähteneensä liikkeelle epähuomiossa Jalankulkija jäi pitkäperjantaina aamuyöllä taksin yliajamaksi Rovaniemellä.
Uutiset 17.2.2022 16:25 Taksinkuljettajaa epäillään seksuaalirikoksista – selvittämättömien tapausten tutkinnat avattiin uudelleen Jo aiemmin tuomion saaneen epäillyn jäljille päästiin rikosteknisten tutkimusten avulla.
Uutiset 26.9.2020 18:52 Pakeneva taksinkuljettaja oli ajaa poliisin päälle – otettiin kiinni virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta Kiinniottotilanteesta kuvatulla videolla poliisi uhkaa taksinkuljettajaa ensin aseella.
Uutiset 12.12.2019 09:47 Taksin matkustajat tarttuivat ohjauspyörään ja vaihdekeppiin – epäilyt törkeästä rattijuopumuksesta Miehet otettiin kiinni, koska he olivat tarttuneet ajoneuvon hallintalaitteisiin ajon aikana.
Uutiset 11.7.2018 10:35 Taksilupahakemuksia on jätetty jo 1800 kappaletta – lähes puolet luvista myönnetty pääkaupunkiseudulle Uudet taksiliikenneluvat ovat kuitenkin valtakunnallisia.