Talvisodan kansallinen muistomerkki paljastettiin – ”Yksittäinen ihminen paljon suuremman asian välikappaleena”

Muistomerkin paljasti hankkeen suojelija presidentti Martti Ahtisaari.

Muistomerkin paljasti hankkeen suojelija presidentti Martti Ahtisaari. (Kuva Valtioneuvoston kanslia)

Pallon sisällä olevat valokuvat muodostavat tarinan suomalaisista miehistä ja naisista sodassa.

SUOMI 100 Talvisodan kansallinen muistomerkki Valon tuoja paljastettiin Helsingin Kasarmitorilla eilen. Muistomerkillä Suomi kunnioittaa veteraanien ja kaikkien sotaponnisteluihin osallistuneiden arvokasta työtä. Muistomerkin paljastamispäiväksi valittiin marraskuun viimeinen päivä, joka oli talvisodan alkamispäivä vuonna 1939.

Muistomerkki on myös osa Suomi 100 -juhlallisuuksia ja sen on suunnitellut kuvanveistäjä Pekka Kauhanen. Muistomerkkihankkeen alullepanija on Talvisotayhdistys ry.

Muistomerkin paljasti hankkeen suojelija presidentti Martti Ahtisaari. Hän muistutti puheessaan, kuinka itsenäisen Suomen kolmen ensimmäisen vuosikymmenen aikana suomalaiset kokivat monta vakavaa kriisiä laajempien, kansainvälisten kriisien seurauksina.

– Puolustus oli koko kansan yhteinen asia. Siksi on paikallaan, että tänään paljastettava muistomerkki on sekin yhteinen asia, yhteisin ponnistuksin aikaansaatu, Ahtisaari jatkoi.

Presidentti Ahtisaari totesi kuvanveistäjä Pekka Kauhasen työn olevan talvisodan muiston arvoinen monumentti, joka muistuttaa meitä niistä uhreista ja siitä sankaruudesta, joka talvisotaan liittyy.

Moninkertaisesti lävistetty, silti yhä pystyssä seisova muistomerkki kunnioittaa tasavallan presidentti Sauli Niinistön mukaan itsenäisyyden säilyttämisen raskasta uhria – niitä yli 25 000 suomalaista, jotka talvisodassa menettivät henkensä isänmaan puolesta.

– Teos kuvastaa yksittäistä ihmistä jonkin häntä itseään paljon suuremman asian välikappaleena – kokonaisen kansakunnan tulevaisuuden, joka oli lunastettava kallein uhrauksin, sanoi tasavallan presidentti muistomerkin paljastustilaisuudessa.

Kiittäessään kaikkia projektiin osallistuneita Talvisotayhdistyksen puheenjohtaja, eversti evp. Ossi Kettunen korosti muistomerkin valmistusprosessin monivaiheisuutta ja sen vaatimaa korkeaa ammattitaitoa.

Kettunen totesi, että pallon sisällä olevien valokuvien valinnalla on pyritty täydentämään muistomerkin symboliikkaa niiden muodostaessa tarinan suomalaisista miehistä ja naisista sodassa, kunnioituksen osoituksena sodankäyneen sukupolven uhrauksille ja työlle isänmaan itsenäisyyden säilyttämiseksi.

Tilaisuuden järjesti opetus- ja kulttuuriministeriön asettama Talvisodan muistomerkkitoimikunta. Talvisodan kansallinen muistomerkki liitetään osaksi HAM Helsingin taidemuseon julkisten veistosten kokoelmaa, johon kuuluu 270 veistosta eri puolilla kaupunkia.

Kommentoi Facebookissa