LOMA-ASUNNOT Mökkikauppa Suomessa on alkuvuoden aikana kasvanut selvästi verrattuna viime vuoteen.
– Talvikuukausien loma-asuntokaupan veturi on ollut Lappi, jossa kauppaa on käyty jopa lähes 50 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan, kertoo Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton toimitusjohtaja Tuomas Viljamaa.
Perinteisesti loma-asuntokauppaa käydään määrällisesti eniten Lapissa, Etelä-Savossa, Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa. Viime vuosina Pirkanmaan mökkikauppamäärät ovat nousseet selvästi. Tämän vuoden alussa Pirkanmaalla tehtiin jopa yli 70 prosenttia enemmän kauppoja kuin vuosi sitten.
– Laskevat korot näkyvät asuntokaupan piristymisen lisäksi positiivisesti myös loma-asuntokaupan kysynnässä. Mökkikaupassa on ollut selvä vahvistuva trendi viime vuoden loppukesästä alkaen, Viljamaa huomioi.
Isossa kuvassa loma-asuntokysyntää nostaa myös yleistynyt etätyöskentely. Tällä hetkellä haetaankin paremmin varusteltuja mökkejä, joissa on hyvät nettiyhteydet.
– Internet on etätyön tekemisen kannalta välttämätön.
Alustatalouden tuomat mahdollisuudet vuokrata mökkiä tarpeen mukaan ja kohtalaisen helposti on myös selvästi lisännyt kysyntää mökin ostamiseen. Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto odottaa, että loma-asuntokauppa jatkaa tänä vuonna selvää kasvuaan viime vuoteen verrattuna.
– Näyttää siltä, että mökkikaupassa ollaan pysyvästi koronaa edeltäviä aikoja korkeammilla tasoilla. Mökkikaupan huippukuukaudet ovat alkukesästä. Huhtikuussa loma-asuntokauppojen trendi on ollut vain vahvistumaan päin jäiden lähdön ja aikaisen kevään myötä, Viljamaa summaa.
Hintataso loma-asuntojen kaupoissa ylitti tammi–maaliskuun aikana viime vuoden keskiarvot. Loma-asunnon keskimääräinen hinta oli 141 000 euroa ja mediaanihinta 104 000 euroa. Lapissa vapaa-ajan asunnosta maksettiin keskimäärin 228 000 euroa.
Koko maassa kauppasummien kokonaisarvo nousi 19,7 prosenttia edellisvuodesta ja oli noin 52,1 miljoonaa euroa.
Lue myös: Kaikki eivät omista mökkinsä rantaviivaa – eivätkä he välttämättä edes tiedä sitä
Kommentoi Facebookissa