AUTOT Skoda kuuluu viime vuosien menestyneimpiin automerkkeihin. Tšekkien myyntilukemat ovat jatkaneet kasvuaan VW-emokonsernin päästöskandaalista huolimatta, ja lisävauhtia saadaan juuri markkinoille tulleesta Kodiaq-katumaasturista. Pienempi Yeti-SUV on sen sijaan ehtinyt jo elinkaarensa ehtoopuolelle, mutta sitä on silti myyty mukavasti. Nyt lumimies joutuu kuitenkin väistymään täysin uuden seuraajansa tieltä.
Myös nimi on mennyt uusiksi, koska Skodan pienempi katumaasturi on ristitty Karoqiksi. Päätöksen taustalla piilevät erityisesti Kiinan markkinoihin liittyvät syyt. Jeti-lumimieheen liittyvä tarusto on nimittäin saanut alkunsa Bhutanissa, jonka kanssa Kiinalla ei ole diplomaattisia suhteita. Niinpä herkkä nimi on vaihdettu neutraalimpaan, ja Karoq rimmaa myös mukavasti Kodiaqin kanssa.

Karoq on täysin uusi Skoda, mutta sitä ei ole kuitenkaan tehty puhtaalta pöydältä. Auto on nimittäin erittäin läheistä sukua Seat Atecalle, ja esimerkiksi ovet ovat tismalleen samat molemmissa katumaastureissa. Lähisukulaisiin kuuluu myös VW Tiguan, eli Karoq pohjautuu Volkkarin SUV:n ja lukuisten konsernisisartensa tavoin modulaariselle MQB-perusrakenteelle. Myös moottorivalikoima on samaa perua. Karoqin pellin alle saa viisi eri voimanlähdettä, joista neljää ei ole nähty aiemmin tšekkimerkin autoissa.
Bensapuolella tarjolla on 115-heppaisen ja litran kokoisen kolmipyttyisen TSI:n lisäksi nelisylinterinen 1,5-litrainen TSI, josta irtoaa 150 hevosvoimaa. Tämän moottorin hienouksiin kuuluu sylinterienlepuutus. Dieseleiden merkitys automaailmassa on jatkuvasti pienentymässä, mutta Karoqiin tarjotaan silti kolmea eri nakuttajaa. Niistä pienin on 1,6-litrainen TDI, joka tuottaa 115 heppaa. Kaksilitraisesta TDI:stä on puolestaan tarjolla 150- ja 190-hevosvoimaiset tehoversiot.
Puhdikkaimman dieselin parina on aina seitsemänpykäläinen DSG-kaksoiskytkinautomaatti, kun taas muiden koneiden yhteyteen saa myös kuusivaihteisen manuaalin. Tehodieselin vakiovarusteluun kuuluu lisäksi neliveto. Paremmin varustelluissa malleissa on puolestaan viisiasentoinen ajomoodivalinta, ja nelivetoversioihin saa erityisen maastoajomoodin. Valinnanvaraa lisää myös kolmiasentoinen mukautuva alusta, jota tarjotaan 1.5 TSI:hin ja kaksilitraisiin TDI:ihin. Ajoavustinvalikoima on tämän päivän tasolla, ja auton edustaa tarkkaileva automaattinen hätäjarrutustoiminto kuuluu vakiovarusteluun.

Tšekkien SUV-uutuus on merkkinsä ensimmäinen malli, johon saa kuskin mieltymysten mukaan ohjelmoitavan virtuaalisen mittariston. Lisäksi auton mukana tulee kolme avainta, joihin eri kuljettajat voivat tallentaa suosikkiasetuksensa. Tietoviihdejärjestelmiä on puolestaan tarjolla neljä erilaista, joista paras tottelee Columbus-nimeä. Sen kosketusnäyttö on 9,2-tuumainen, ja tiettyjä toimintoja pystyy käyttämään eleohjauksen avulla. Muita herkkuja ovat muun muassa älypuhelimen langaton latausmahdollisuus ja sisätilojen tunnelmavalaistus.
Tavaratilan perusvolyymi on 521 litraa, mutta takaistuinten selkänojat kaatamalla ruuma laajenee 1630 litraan. Varioflex-niminen takapenkkijärjestely mahdollistaa istuinten siirtämisen yksitellen tai jopa kokonaan poistamisen, jolloin tavaratila kasvaa jo 1810 litraan. Korin design seuraa puolestaan Ateca-konsernisisaren ja Kodiaqin linjoja, ja nokalla on nyky-Skodista tuttu nelivaloilme.
Auton hintoja ei ole vielä vahvistettu, mutta myynti alkaa myöhemmin tämän vuoden aikana. Karoqiin kohdistuu suuret odotukset, koska kompaktien SUV:ien segmentti on tämän hetken nopeimmin kasvava autoluokka.
Kommentoi Facebookissa