Tavallisen kansalaisen sähkölasku kallistui viime vuonna

Sähkölämmittäjä maksaa sähköenergiastaan nyt 3,5 prosenttia ja sähkönsiirrosta 6,3 prosenttia vuoden takaista enemmän.

Sähkölämmittäjä maksaa sähköenergiastaan nyt 3,5 prosenttia ja sähkönsiirrosta 6,3 prosenttia vuoden takaista enemmän. (Kuva Fotolia)

Sähköntuotanto pysyi ennallaan, mutta tukkumarkkinahinnat nousivat vuonna 2016.

ENERGIA  Suomen sähköntuotanto pysyi viime vuonna ennallaan, mutta sähköä kulutettiin reilut kaksi prosenttia aiempaa vuotta enemmän. Energiaviraston mukaan sähkön nettotuonti kasvoikin kahdella prosentilla – lisääntynyt tuonti Venäjältä korvasi Ruotsin pienentyneen osuuden.

Sähkön tukkumarkkinahinnat nousivat niukentuneen vesitilanteen myötä. Seurauksena myös Suomen ja Ruotsin aluehinnat pysyivät yhtenäisinä jo lähes 70 prosenttia ajasta.

Päästöoikeuden hinta pysyi kuluneen vuoden alhaalla. Syöttötariffituettua tuulisähköä tuotettiin viime vuonna 2,3 TWh:ta ja metsähakesähköä 2 TWh:ta. Uusiutuvan energian syöttötariffitukea maksettiin vuoden aikana noin 170 miljoonaa euroa.

Kuluttajien sähkölasku kallistui viime vuonna, eniten nousi sähkönsiirto. Sähkölämmittäjä maksaa sähköenergiastaan nyt 3,5 prosenttia ja sähkönsiirrosta 6,3 prosenttia vuoden takaista enemmän. Kotitalouskäyttäjän sähköenergia kallistui 2,3 prosentilla ja sähkönsiirto 7,8 prosentilla.

Myös tarjoushinnat nousivat vuoden aikana, sähkölämmittäjälle toistaiseksi voimassa olevat tarjoushinnat kallistuivat 7,2 prosenttia ja kotitalouskäyttäjälle 4,2 prosenttia. Kahden vuoden sopimukset kallistuivat maltillisemmin. Eurooppalaisessa vertailussa Suomen kuluttajahinnat ovat edelleen verrattain edullisia.

Sähkön toimitusvarmuus on toistaiseksi pysynyt hyvällä tasolla. Talven tähänastinen kulutushuippu saavutettiin tammikuun 5. päivänä, jolloin 14 273 MWh/h:n sähkönkulutuksesta katettiin tuonnilla 35 prosenttia. Sähköjärjestelmä ja -markkinat toimivat huippukulutusjakson normaalisti.

Kulutushuipun aikana oli saatavilla halvempaa tuontisähköä naapurimaista eikä kaikkea kotimaista tuotantokapasiteettia vielä kannattanut ottaa käyttöön. Toimitusvarmuuden takaaminen myös jatkossa vaatii investointeja tuotantoon sekä siirtoyhteyksiin.

Kommentoi Facebookissa