Tekeekö Pyhimys-Volvo paluun – Polestarin sportticoupé esitellään pian

Neljän vuoden takaisessa kuvankauniissa kaksiovisessa coupéssa oli monia viittauksia 1960-luvun klassikkoon.

Neljän vuoden takaisessa kuvankauniissa kaksiovisessa coupéssa oli monia viittauksia 1960-luvun klassikkoon. (Kuva Volvo)

Uusi Pyhimys toimisi melkoisena imagonkohottajana Polestarille.

AUTOT Volvon historia on täynnä kantikkaita autoja, mutta joukkoon mahtuu myös yksi todellinen muotovalio. Kyse on tietenkin 1960-luvun P1800:sta, joka nousi kuuluisuuteen Roger Mooren ansiosta. Brittinäyttelijän tulkitsema Simon Templar, eli Pyhimys kurvaili Suomessakin suositussa TV-sarjassa Volvon coupélla. Alun perin sankarin alle oli kaavailtu Jaguar E-Typeä, mutta Volvo oli helpommin saatavilla.

Pelle Pettersonin muotoilema sportti kohosi TV-julkisuuden ansiosta yhdeksi aikansa unelma-autoista. Seuraavalla vuosikymmenellä Volvon coupéissakin siirryttiin tiiliskividesigniin, mikä on vain kasvattanut P1800:n haluttavuutta. Volvo teki paluun pehmeämpiin linjoihin vasta 1990-luvun C70:n myötä, jota hyödynnettiin myös Pyhimyksen autona, kun sankari teki paluun valkokankaalle.

Tulevaa muotoilua enteilevä konsepti ei koskaan päässyt tuotantoon asti.
Tulevaa muotoilua enteilevä konsepti ei koskaan päässyt tuotantoon asti. (Kuva Volvo)

Oikea Pyhimys-Volvo ei ole kuitenkaan koskaan saanut seuraajaa. Faneille annettiin tällaisesta autosta esimakua vuoden 2013 Frankfurtin autonäyttelyssä, kun Volvo paljasti tulevaa muotoiluaan enteilevän konseptin. Kuvankauniissa kaksiovisessa coupéssa oli monia viittauksia 1960-luvun klassikkoon, mutta valitettavasti auto ei ole päässyt tuotantoon asti tähän päivään mennessä.

Volvo on keskittynyt mallistonsa ytimen muodostaviin katumaastureihin, sedaneihin sekä farmareihin, ja lisäksi kiinalaisomisteisella ruotsalaismerkillä on melkoiset sähkösuunnitelmat. Tehdasvirittäjänä toimineesta Polestarista tehdään oma brändinsä, joka keskittyy pelkästään sähkö- ja hybridiautoihin. Polestarin ensimmäiseksi omaksi malliksi on povattu jopa 600-heppaista coupéa, jota vauhdittaisi luonnollisesti hybriditekniikka.

Nyt Polestar julkaisi esikoisestaan tiiserikuvia, joista muodostuu palapeli. Kun kuvat yhdistää, auton peräpään linjat käyvät jo varsin hyvin ilmi. Vaikka Polestar toimii omana brändinään, uutuuden takavalot vaikuttavat hyvin Volvo-henkisiltä. Ne ovat pitkälti samantyyliset kuin esimerkiksi isossa S90:ssä, mutta tarkemmin katsottuna tiiserikuvapalapelistä erottuu muutakin mielenkiintoista.

Kun kuvat yhdistää, auton peräpään linjat käyvät jo varsin hyvin ilmi.
Kun kuvat yhdistää, auton peräpään linjat käyvät jo varsin hyvin ilmi. (Kuva Polestar)

Takapuskurin alla vaikuttaisi olevan sporttihenkinen diffuusori, ja takalasi on viistetty alakulmistaan. Tämä muotoilukikka nähtiin jo Volvon neljän vuoden takaisessa coupé-konseptissa, ja tarkemmin katsottuna Polestarin tulokas vaikuttaa muutenkin hyvin samantyyliseltä. Tutkielman muotoillut Thomas Ingenlath toimii nykyään Polestarin pomona, joten yhdennäköisyys ei ole sattumaa.

Polestarin uutuus paljastetaan koko komeudessaan lokakuun puolenvälin jälkeen. Silloin selviää, onko se todellakin Pyhimys-Volvon myöhäinen seuraaja. Siitäkään ei ole vielä varmuutta, onko tämäkin auto konsepti vai jo tuotantoversio. Toivomme jälkimmäistä, koska historian kaunein Volvo ansaitsisi arvoisensa seuraajan. Uusi Pyhimys toimisi myös melkoisena imagonkohottajana Polestarille itsenäisen brändin alkutaipaleella.

Kommentoi Facebookissa