Terrori-isku autolla, pommi-isku konserttiin – aavistiko ne Stephen King?

Stephen King on kirjoissaan ennustanut monenlaisia kauheuksia, joita on sitten alkanut tapahtua myös tosielämässä.

Stephen King on kirjoissaan ennustanut monenlaisia kauheuksia, joita on sitten alkanut tapahtua myös tosielämässä. (Kuva AOP)

Stephen King on ennakoinut kirjoissaan monenlaisia kauheuksia kuten terrori-iskut.

KIRJA Stephen Kingin Mersumies-trilleriä lukiessa tulee mieleen, keksikö kirjailija idean autolla toteutettavista terrori-iskuista. Mersumies ilmestyi Yhdysvalloissa 2014, sikäläisellä murteella teoksen nimi on Mr. Mercedes. Suomeksi Mersumies ilmestyi viime syksynä.

Kirjassa psykopaatti kaahaa varastamallaan 2 000 kiloa painavalla Mercedes-Benz -tila-autolla tuhatpäiseen väkijoukkoon, joka jonottaa avoimena olevia työpaikkoja. Kahdeksan ihmistä kuolee ja kymmenet loukkaantuvat.

Kuulostaako tutulta?  Sen jälkeen tuollaisia iskuja on alkanut tapahtua myös tosielämässä, Nizzassa, Berliinissä, Jerusalemissa, Tukholmassa ja kaksi kertaa Lontoossa. Samanlaisia iskuja tehdään varmasti jatkossakin.

Kirjassa mielipuolen toimintaa ei siivitä mikään uskonnollinen aate. Hän vain nauttii siitä, kun saa kylvää tuhoa ja kuolemaa.

Yhtään sen järjellisempää syytä ei voi olla Isisin nimiinsä ottamilla terrori-iskuilla. Mitä hyötyä kenellekään on siitä, että kymmenet täysin viattomat kuolevat ja loukkaantuvat? Isisin tarkoituksena on pelkästään kylvää kauhua ja kuolemaa.

Jo nyt on nähty, että muualla maailmassa epäluuloja kohdistuu niihinkin muslimeihin, joilla ei ole mitään tekemistä iskujen kanssa ja jotka jopa tuomitsevat iskut. Ja aina löytyy niitä, jotka saadaan huijattua terrori-iskun tekijöiksi.

Stephen Kingin trillerissä terrori-isku aiheuttaa sen, että kansa on peloissaan ja yleisötilaisuuksia peruutetaan. Samanlaisia seurauksia on ollut Isisin iskuilla.

Autolla tehtyä terrori-iskua ei ole Suomessa vielä nähty, mutta sellaiseen on varauduttu. Suurissa yleisötilaisuuksissa kadut tukitaan kuorma-autoilla ja isoilla työkoneilla niin, että tapahtumapaikalle ei pääse kuin korkeintaan hyökkäysvaunulla.

Kingin kirjassa psykopaatti pääsee iskunsa jälkeen pakoon ja ryhtyy suunnittelemaan uusia kauhutekoja. Hän ideoi pirullisen pommi-iskun ja lähtee toteuttamaan sitä konsertissa, joka on täynnä nuorta yleisöä. Tuollainen isku nähtiin vähän aikaa sitten Manchesterissa. Todellisuus jäljittelee taidetta.

Miten Stephen Kingin trillerissä pommi-iskusta selviydyttiin, jääköön se yllätykseksi niille, jotka vielä ovat aikeissa kirjan lukea.

Stephen King: Mersumies. Englanninkielinen alkuperäisteos Mr. Mercedes (2014). Suomentanut Ilkka Rekiaro, Tammi 2016.
Stephen King: Mersumies. Englanninkielinen alkuperäisteos Mr. Mercedes (2014). Suomentanut Ilkka Rekiaro, Tammi 2016.

Kommentoi Facebookissa