Terrorismista epäilty 29-vuotias Suomen kansalainen vapautettiin – Lontoon poliisilta ei lisätoimia

Nyt vapautettu mies oli ollut siirtymässä jatkolennolle Heathrown lentokentällä, kun pidätys tapahtui.

Nyt vapautettu mies oli ollut siirtymässä jatkolennolle Heathrown lentokentällä, kun pidätys tapahtui. (Kuva Fotolia)

Viikko sitten Heathrown lentokentällä pidätettiin jatkolennolle matkalla ollut mies.

TERRORISMI Lontoon Metropolitan Policen terrorisminvastaisen yksikön etsivät olivat ottaneet kiinni Lontoon Heathrown lentokentällä 10.6. myöhään sunnuntai-iltana 29-vuotiaan Suomen kansalaisen, joka oli siirtymässä jatkolennolle.

Lentokentällä ei tapahtunut kuitenkaan mitään terroritekoon liittyvää. Mies pidätettiin seuraavana aamuna Lontoon eteläisellä poliisiasemalla terrorismilakien perusteella sekä epäiltynä terroriteon suunnittelusta.

Pidätysmahdollisuutta jatkettiin tutkinnan ajaksi sunnuntai-iltaan 17.6. asti, mutta mies vapautettiin jo perjantaina 15. kesäkuuta, eikä muita toimenpiteitä ole luvassa.

“He was released with no further action.”

Suojelupoliisi kertoo olevansa tietoinen vapautuksesta, mutta ei kommentoi kuin toteamalla ratkaisun olleen brittiviranomaisten päätös.

Lue myös: Suomalainen 29-vuotias mies pidätettiin lentokentällä Lontoossa – epäily terroriteon valmistelusta

Kommentoi Facebookissa