RYÖSTÖ Lauantaina 6.4.2019 noin klo 8.40 hätäkeskukseen soitti joensuulainen mies, joka kertoi olevansa Kuopiossa ja tulleensa ryöstetyksi. Poliisin selvittäessä tapahtumaa ilmeni, että mies oli 5.4.2019 iltapäivällä Joensuussa pakotettu henkilöautoon ja kuljetettu sieltä Kuopioon.
Tekijöinä oli neljä aikuista miestä Joensuun seudulta. Kyytiin otettua miestä oli uhattu puukolla ja hänet pakotettiin antamaan lompakkonsa sekä pankkitunnuksensa. Tunnuksilla ryöstäjät olivat tehneet runsaasti pikavippejä ja käyneet nostamassa automaateilta rahaa. Myöhemmin Kuopiossa ryöstäjät pakottivat miehen mukaansa majoitusliikkeeseen, josta hän pääsi aamulla pakenemaan ja sai soitettua hätäkeskukseen.
Poliisi on jatkanut epäillyn törkeän ryöstön ja törkeän vapaudenriiston esitutkintaa. Yksi rikokseen epäillyistä on tällä hetkellä pidätettynä. Edelleen kateissa on kolme rikoksesta epäiltyä.
Viimeiset havainnot kateissa olevista rikoksesta epäillyistä ovat lauantailta aamupäivältä Leppävirran Teboil-huoltamolta noin klo 10 aikaan. Seurueella aiemmin käytössä ollut Volvo-merkkinen henkilöauto rekisterinumeroltaan VNY-781 on nyt poliisin hallussa.
Poliisi julkaisee etsintäkuulutettujen epäiltyjen nimet ja kuvat esitukintalain 11. luvun 7 § 2 momentin perusteella. Rikoksesta epäiltyinä törkeään ryöstöön ovat Kimi Tervo, Jesse Muurainen sekä Pekka Räsänen.
Poliisi pyytää ilmoittamaan havainnot ja vihjeet rikoksesta epäiltyjen liikkeistä ja olinpaikoista hätäkeskukseen tai Itä-Suomen poliisilaitoksen päivystysnumeroon puh. 0295 415 455 tai sähköpostilla vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi.
- EDIT 9.4.: Etsintäkuulutetut on saatu kiinni
Lue myös: Tapon yritys vai hätävarjelua – pahoinpidelty 81-vuotias ampui ryöstäjää rintaan
Kommentoi Facebookissa