TALOUSRIKOKSET Parissa tosi-tv-ohjelmassa nähty nainen on tuomittu viiden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen törkeästä velallisen epärehellisyydestä. Viime vuonna sama nainen tuomittiin seitsemän kuukauden ehdolliseen vankeuteen kahdesta törkeästä veropetoksesta.
Pirkanmaan käräjäoikeuden tuomion mukaan somevaikuttajana toimiva vastaaja on hävittänyt tai lahjoittanut tai muuten luovuttanut omaisuuttaan noin 60 000 euroa ja siten aiheuttanut maksukyvyttömäksi tulemisensa tai pahentanut maksukyvyttömyyttään.
Vastaajan toiminimi asetettiin konkurssiin 8.5. 2025. Velat olivat 168 887 euroa varoja suuremmat. Firman varoista 60 000 euroa oli hävitetty tai saatettu velkojien ulottumattomiin. Vastaaja tunnusti teon ja myönsi syyllistyneensä törkeään velallisen epärehellisyyteen. Myös verohallinnon vaatimuksen 60 000 euroa hän myönsi perusteeltaan oikeaksi
Käräjäoikeus tuomitsi 28-vuotiaan naisen viiden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Hänet tuomittiin maksamaan verohallinnolle 60 000 euroa. Lieventävänä seikkana oikeus otti huomion sen, että vastaaja edesauttoi asian selvittämistä myöntämällä pääkäsittelyssä syytteen oikeaksi.
Sama henkilö tuomittiin viime vuoden toukokuussa seitsemän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen kahdesta törkeästä veropetoksesta. Hän oli saanut yksityishenkilöiltä rahalahjoja 103 000 euroa, mutta ei ollut maksanut lahjaveroa. Myös tuloveroa oli jäänyt maksamatta 17 665 euroa.
Lue myös: Nainen huijasi autokoululta yli 73 000 euroa – asiakkaiden maksut ohjattiin omalle tilille

Kommentoi Facebookissa