HYVÄNTEKEVÄISYYS Hyvä Joulumieli -keräyksen varoin hankitut ruokalahjakortit on toimitettu perille vähävaraisille lapsiperheille ympäri Suomen. Apua tarvitaan, sillä vähävaraisten perheiden määrä on kasvanut. Perheissä on pulaa ruuasta ja perustarvikkeista.
Keräyksen varoin hankitut 70 euron ruokalahjakortit on jaettu helpottamaan vähävaraisten lapsiperheiden joulua. Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Suomen Punaisen Ristin järjestämän keräyksen avulla autettiin tänä vuonna kaikkiaan 18 000 vähävaraista perhettä eri puolilla Suomea.
Köyhyys näkyy vähävaraisten lapsiperheiden arjessa henkisenä ahdinkona ja puutteena perusasioista. Syksyllä tehdyn Lapsiperheköyhyys-kyselyn mukaan järjestöjen vapaaehtoiset ja työntekijät saavat perheiltä kiihtyvään tahtiin pyyntöjä saada ruokaa ja vaatteita lapsille.
Lapsiperheköyhyys on ollut Suomessa merkittävä yhteiskunnallinen ongelma jo pitkään, ja parhaillaan se on syvenemässä. Monen lapsiperheen taloustilanne on heikentynyt huomattavasti parin viime vuoden aikana. Eriarvoisuuden vaikutukset korostuvat etenkin joulun alla, sillä tiukassa taloudellisessa tilanteessa yhä useammalla perheellä on vaikeuksia järjestää juhlaruokia joulupöytään ja lahjoja lapsille.
Jouluksi saatu ruokalahjakortti ei korjaa perheen tilannetta, mutta se tuo lohtua vaikeaan tilanteeseen ja toivoa siitä, että apua on saatavilla.
– Lahjakortin avulla pystymme hankkimaan ruokaa sekä arkeen että joulupöytään. Lapseni tulee olemaan erittäin iloinen, ja tämä apu tulee tuomaan meille jouluksi lämpöä, turvaa ja iloa. Teidän työnne antaa toivoa monille perheille. Teidän apunne on meille korvaamattoman arvokasta, ja se antaa uskoa siihen, että meitä ei ole unohdettu, kertoo eräs lahjakortin saaja.
Hyvä Joulumieli -keräys järjestettiin nyt 29. kerran. Vuosien aikana keräyksen avulla on jaettu kaikkiaan yli 450 000 ruokalahjakorttia kotimaan vähävaraisille lapsiperheille. MLL:n paikallisyhdistykset ja Punaisen Ristin paikallisosastot jakavat lahjakortit apua tarvitseville yhteistyössä esimerkiksi neuvoloiden, sosiaalityön ja diakoniatyön ammattilaisten kanssa.
– Lämmin kiitos kaikille keräykseen osallistuneille. Lahjakortti on tärkeä ja konkreettinen apu vähävaraisille perheille ja sen merkitys on arvoaan suurempi. Lahjakortin avulla perhe voi saada hetken helpotuksen ja iloa joulun aikaan sekä viestin siitä, että joku välittää ja haluaa auttaa, toteaa MLL:n pääsihteeri Milla Kalliomaa.
Keräyksen yhteistyökumppaneina toimivat K-ruokakaupat ja Lidl Suomi.
Lue myös: Et ole yksin – sosiaali- ja terveysjärjestöt tarjoavat tukea myös jouluna ja vuodenvaihteessa

Kommentoi Facebookissa