Turussa on vessahätä – yleisistä WC-tiloista on irrotettu kalusteita ja ajeltu sähköpotkulaudalla sisätiloissa

Turussa on kuusi kaupungin ylläpitämää yleistä WC-tilaa, monet niistä sijaitsevat Aurajoen lähistöllä. (Kuvituskuva Fotolia)

Kupittaan yleinen WC joudutaan sulkemaan ilkivallan vuoksi.

ILKIVALTA Turun kaupungin kunnossapidon ylläpitämiin yleisövessoihin on kohdistunut merkittävästi ilkivaltaa kuluvan vuoden aikana. Kupittaan yleisövessa suljetaan jatkuvasta ilkivallasta johtuvien korjaustöiden vuoksi maanantaina 18.9.2023.

Turussa on kuusi kaupungin ylläpitämää yleistä WC-tilaa. Turun kaupungin kunnossapidon mukaan kaupungilta on kulunut kaikkeen ilkivaltaan tämän vuoden aikana jo 330 000 euroa, josta vessojen osuus on noin 50 000 euroa. Lisäksi yleisövessojen ylläpitoon kuluu noin 100 000 euroa vuosittain.

– Siivoukseen panostetaan, mutta jatkuvan ilkivallan aiheuttaman sotkun perässä on hyvin haastavaa pysyä, Turun kaupungin infran kunnossapitopäällikkö Mari Helin

– Olemme saaneet paljon toiveita uusista vessoista ja olemme niitä myös toimittaneet. Todella ikävää, että niihin kohdistuu kohtuutonta ilkivaltaa. Ilkivalta on maksanut kaupungille pelkästään tänä vuonna saman verran kuin mitä yksi uusi WC-tila maksaisi, Helin jatkaa.

Esimerkiksi Kupittaan wc-tiloja on tuhottu irrottamalla WC-kalusteita ja ajamalla sähköpotkulaudalla sisätiloissa. Kaikkiin yleisiin WC-tiloihin kohdistuu ilkivaltaa, mutta erityisen paljon sitä on nyt kohdistunut Kupittaanpuiston vessoihin.

– Tänä vuonna 90 prosenttia yleisövessoja koskevista palautteista on ollut ilmoituksia ilkivallasta ja sotkuisuudesta. Niistä peräti 85 prosenttia koskee Kupittaan yleistä WC-tilaa. Aikaisemmin 90 prosenttia palautteista on koskenut toiveita, että vessoja halutaan lisää, kertoo valvontainsinööri Kirsi Kuisma.

Tästä syystä Kupittaanpuiston vessat suljetaan ilkivallasta johtuneiden korjaustöiden vuoksi 18.9.2023 alkaen muutamaksi viikoksi.

Vuodessa Turun kaupunki käyttää suunnilleen 350 000 euroa ilkivallasta johtuneisiin korjaustöihin. Uuden yleisö-WC:n kustannukset ovat paikasta riippuen noin 50 000–100 000 euroa. Esimerkiksi yhden graffitin poisto maksaa 2 000 euroa ja ylimääräinen siivouskerta 300 euroa.

Lue myös: Nuorisojengin häiriköinti herättää huolta sosiaalisessa mediassa – ”Nimiä ja kuvia ei ole suotavaa jakaa”

Kommentoi Facebookissa