Työntekijä putosi koulurakennuksen pleksilipan läpi – toimitusjohtajalle ja yhtiölle sakkoja

Putoamisvaarallisessa työssä työntekijää ei voida jättää itse arvioimaan tarvittavia suojaustoimenpiteitä. (Kuvituskuva Fotolia)

Ikkunanpesualan yrityksen toimitusjohtaja tuomittiin työturvallisuusrikoksesta.

TYÖTURVALLISUUS Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi ikkunanpesualan yrityksen toimitusjohtajan 20 päiväsakon sakkorangaistukseen työturvallisuusrikoksesta. Lisäksi käräjäoikeus määräsi yrityksen maksamaan 10 000 euron yhteisösakon.

Tuomio liittyi Espoossa 20.6.2023 sattuneeseen työtapaturmaan. Työntekijä oli puhdistamassa koulurakennuksen ulko-oven yläpuolella sijainnutta katoksen lippaa. Hän nousi noin neljän metrin korkeudessa sijainneelle lipalle nojatikkaiden avulla ilman putoamissuojausta. Työn aikana työntekijä astui muovisen pleksin päälle, joka petti hänen allaan.

Käräjäoikeuden mukaan työn turvallisuussuunnittelussa, työntekijän opastamisessa sekä putoamissuojauksen toteuttamisessa oli puutteita. Työntekijä oli käytännössä joutunut itse arvioimaan putoamissuojauksen tarpeen ja valitsemaan työmenetelmän lipan puhdistamiseksi. Oikeuden mukaan työnantaja ei ollut riittävästi ohjeistanut tai valvonut turvallisten työtapojen noudattamista, vaikka työssä oli ilmeinen putoamisvaara.

Oikeus katsoi toimitusjohtajan laiminlyöneen työturvallisuuslain mukaisia velvollisuuksiaan muun muassa työkohteen turvallisuussuunnittelun, työn vaarojen arvioinnin, työntekijän perehdyttämisen sekä putoamissuojauksen toteuttamisen osalta. Työntekijälle annettu opastus oli oikeuden mukaan jäänyt riittämättömäksi, eikä työnantaja ollut huolehtinut siitä, että korkealla tehtävä työ suoritetaan asianmukaista putoamissuojausta käyttäen.

Lisäksi työnantaja oli laiminlyönyt turvallisten työtapojen valvontaa. Näiden laiminlyöntien seurauksena työntekijä työskenteli korkealla ilman putoamissuojausta.

Yhteisösakon osalta käräjäoikeus katsoi, että sen tuomitsemisen edellytykset täyttyivät, koska yhtiön toimitusjohtaja oli yhtiön puolesta toimiessaan syyllistynyt työturvallisuusrikokseen. Näillä perusteilla yhtiö tuomittiin 10 000 euron yhteisösakkoon.

Lupa- ja valvontaviraston työsuojeluosaston juristi Jasmine Peltorinne muistuttaa, että korkealla tehtävän työn turvallisuus on varmistettava jo työn suunnitteluvaiheessa. Putoamisvaarallisessa työssä työntekijää ei voida jättää itse arvioimaan tarvittavia suojaustoimenpiteitä, vaan vastuu työn turvallisesta suunnittelusta, toteuttamisesta ja valvonnasta kuuluu työnantajalle.

Lue myös: Viisikymppinen nainen putosi parvekkeelta – poliisi ei epäile rikosta

Kommentoi Facebookissa