Työntekijän käsi jäi telan väliin – miljardiluokan yhtiö sai sakot

Yhtiölle tuomittiin käräjäoikeudessa 10 000 euron yhteisösakko. (Kuvituskuva Fotolia)

Työntekijän käteen tuli puristusvammoja ja yhden sormen nivelside repesi.

TYÖSUOJELU Yli kolmen miljardin euron liikevaihtoa tekevä Ahlstrom-Munksjö Oy on saanut 10 000 euron yhteisösakon työsuojelurikoksesta. Lisäksi tuomittiin kaksi päällikkötason työntekijää.

Ahstrom-Munksjö valmistaa muun muassa erilaisia kuitukankaita. Sakkotuomioon johtanut työtapaturma sattui yhtiön Tampereen tuotantolaitoksessa tammikuussa 2020.

Naispuolinen työntekijä loukkasi kätensä, kun hän yritti ottaa pois kutistuskoneen telan ympärille pyörimään jäänyttä kangasta. Käsi jäi telan ja koneen rakenteiden väliin. Työntekijän käteen tuli puristusvammoja ja yhden sormen nivelside repesi. Lisäksi käteen tuli palovammoja.

Syyttäjän mukaan vastuuasemassa olleet henkilöt laiminlöivät velvollisuutensa huolehtia siitä, ettei työkoneen vaara-alueelle pääse koneen käydessä. Tässä tapauksessa työntekijä pääsi vaara-alueelle ja loukkaantui.

Käräjäoikeus totesi yhtiön sekä kahden esimiesasemassa olevan työntekijän syyllistyneen työsuojelurikokseen. Yhtiölle tuomittiin 10 000 euron yhteisösakko. Yksi työntekijä tuomittiin 690 euron sakkoon. Toinen työntekijä todettiin syylliseksi, mutta jätettiin rangaistukseen tuomitsematta.

Lue myös: Työntekijä loukkasi kätensä – miljardiluokan yhtiölle syyte

Kommentoi Facebookissa