VELANPERINTÄ Poliisi sai jouluaattona kello 16 aikaan hälytystehtävän Malmin Karviaistielle. Ensitietojen mukaan paikalla oli nähty mahdollisesti aseistautuneita henkilöitä. Tehtävälle lähti useampi poliisipartio.
Paikan päältä otettiin kiinni viisi henkilöä. Yhdellä oli hallussaan porattu starttipistooli. Sen piippu oli porattu auki niin, että pistoolilla olisi voinut ampua luodillisen patruunan. Muilla epäillyillä oli hallussaan erilaisia teräaseita. Kiinniotto sujui rauhallisesti, eikä tapahtumapaikalla ulkopuolisten henki tai terveys vaarantunut tehtävän aikana. Henkilöt kuljetettiin Pasilan poliisivankilaan.
Poliisin kuulusteluissa epäillyt ovat kertoneet yhdenmukaisesti, että tarkoitus oli käydä perimässä velkoja aseilla pelotellen, mutta kenenkään henkeä tai terveyttä ei ollut suunnitelmissa vaarantaa. Epäillyt vapautettiin kuulustelujen jälkeen joulupäivänä.
Alustavan esitutkinnan mukaan kehenkään ei kohdistunut konkreettista vaaraa. Poliisin mukaan tapahtuneeseen ei epäillä liittyvän järjestäytynyttä rikollisuutta. Kiinniotetut henkilöt eivät ole kantasuomalaisia.
Tutkintaan jää kolme rikosnimikettä: ampuma-aserikos, toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapito sekä väärän henkilötiedon antaminen, johon johti epäillyn yritys harhauttaa poliisia antamalla sukulaisen henkilötiedot.
Lue myös: Joulupäivän aamuyöllä perheessä oli tullut riitaa – isä ampui haulikolla täysi-ikäistä poikaansa
Kommentoi Facebookissa