Uskomaton suoritus – Henri Kontiselle toinen Grand Slam -voitto tenniksessä!

John Peersin ja Henri Kontisen tavoitteet olivat korkealla, ja he saavuttivat unelmansa.

John Peersin ja Henri Kontisen tavoitteet olivat korkealla, ja he saavuttivat unelmansa. (Kuva AOP)

Australian avointen nelinpelifinaalissa amerikkalaisveljekset kaatuivat kahdessa erässä.

TENNIS Kirkkain tennistähtemme Henri Kontinen, 26, teki sen mitä hiljaa toivottiin. Hän voitti yhdessä australialaisparinsa John Peersin kanssa Australian avointen finaaliin ennakkosuosikkina lähteneet yhdysvaltalaisveljekset Bob ja Mike Bryanin. Erävoitot kirjattiin luvuin 2–0 (7–5, 7–5), erityisesti erien lopuissa Kontinen ja Peers olivat vastustajiaan vahvempia.

Amerikkalaisilla Grand Slam -turnausvoittoja oli takana peräti 16, Henri Kontisella vain yksi. Se tuli viime kesänä sekanelinpelistä Heather Watsonin kanssa Wimbledonissa. Kontisen nyt voittama miesten Grand Slam -nelinpelimestaruus on ensimmäisen suomalaisen pelaajan saavuttama.

Kotiyleisönsä edessä pelannut John Peers sai pitää juhlapuheen. Hän kiitti sekä pariaan Kontista, perhettään, mutta myös paikalla ollutta pientä ja äänekkäästi kannustanutta suomalaiskatsojien ryhmää.

Järjestäjien mukaan nelinpelin voittajat saavat pokaalin lisäksi palkintorahaa 650 000 Australian dollaria, joka kahtia jaettuna tarkoittaa hieman alle 230 000 euroa pelaajaa kohden.

Kommentoi Facebookissa