AUTOT Suzuki Swift kuuluu pienen japanilaismerkin peruspilareihin. Se aloitti taipaleensa varsin mitäänsanomattomana pikkuautona jo 1980-luvun alkupuolella, mutta Swift löysi oman tyylinsä kolmannen sukupolven mallin myötä 2000-luvun puolessavälissä.
Suzukin pikkuauton linjat muuttuivat tuolloin hieman Mini-henkisiksi, ja ajettavuuteenkin panostettiin aivan uudella tavalla. Swiftin neljäs sukupolvi jatkoi samalla linjalla, ja nykyinen Swift onkin muotoilultaan niin lähellä edeltäjäänsä, että autoja on suorastaan hankala erottaa toisistaan.
Nyky-Swiftin seuraajasta on vuotanut kuvia julkisuuteen jo jonkin aikaa, ja nyt Suzukin pikkuauton viides sukupolvi paljastettiin koko komeudessaan. Edeltäjien tyylistä on pidetty tälläkin kertaa kiinni, vaikka auto on uudistunut täysin. Swift näyttää hieman nykyversiota kookkaammalta, ja maski on nyt entistä isompi. Lisäksi takimmainen kattopilari on ”leijuvaa” mallia mm. uusimpien Opelien tavoin. Peräpäässäkään ei ole suuria yllätyksiä, ja esimerkiksi takavalojen kaareva muoto on pitkälti samanlainen kuin edeltäjissä.

Nyt julkaistu Swift edustaa Japanin markkinoiden versiota, josta vanhalla mantereella myytävä auto tulee eroamaan tekniikaltaan ja varustelultaan. Kotimarkkinoillaan Suzukin pikkuautouutuuteen saa peräti seitsemän varustetasoa, ja konepellin alle on tarjolla kolme eri vaihtoehtoa.
Perusmallissa on 1,2-litrainen nelonen, ja saman moottorin pohjalta tuodaan myyntiin myös ns. mieto hybridi. Valikoiman sporttisinta päätä edustaa puolestaan RSt-versiosta löytyvä litran kokoinen pikkuturbo. Osaan malleista saa Japanissa myös automaattivaihteiston ja jopa nelivedon, joten paikallisilla ostajilla riittää valinnanvaraa. Ajoavustimiakaan ei ole unohdettu, ja uuteen Swiftiin on tarjolla mm. törmäyksistä varoittava järjestelmä, kaukovaloavustin sekä mukautuva vakionopeudensäädin.
Eurooppa-version varustelu ja moottorivaihtoehdot selvinnevät lähiaikoina, koska Swiftin ensi-ilta vanhalla mantereella koittaa maaliskuun alussa avautuvassa Geneven autonäyttelyssä. Japanilaiset pääsevät sen sijaan auton ratin taakse jo tammikuun alussa, jolloin Suzukin uutuus tulee myyntiin kotimarkkinoillaan.
Lähde Carscoops
Kommentoi Facebookissa