Vakoilukirjailija tiesi sen taas – uutuusromaani aavisti uutisotsikot

Kokeneen lehtimiehen vaistolla Jukka Parkkari on kertonut tapahtumista, joita suuresti muistuttavia uutisia on kuultu pian kirjan ilmestymisen jälkeen.

Kokeneen lehtimiehen vaistolla Jukka Parkkari on kertonut tapahtumista, joita suuresti muistuttavia uutisia on kuultu pian kirjan ilmestymisen jälkeen. (Kuva Seppo K Niiranen)

Helsingin maanalainen tunneliverkosto oli esillä jo Jukka Parkkarin sotavakoiluromaanissa.

KIRJAT Sotilasvastavakoilua kuvaavan Jukka Parkkarin teossarjan tuoreimmassa romaanissa Reikäjuusto perehdytetään lukijaa Helsingin maanalaiseen tunneliverkostoon. Romaani sijoittuu vuoteen 2004, mutta vasta viime päivinä Reikäjuustoksi kutsuttu yli 300 kilometrin kallioluolasto on noussut kansainväliseksi uutisaiheeksi.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Jukka Parkkari on kertonut tapahtumista, joita suuresti muistuttavia uutisia on kuultu pian kirjan ilmestymisen jälkeen. Asiaan ei liity kristallipalloa, pikemminkin lähihistoriasta karttunutta tietoa, päättelykykyä – ja ehkä myös kokeneen Kansan Uutisissa uransa tehneen ex-päätoimittajan uutisvainua.

Vuonna 2014 ilmestyneessä teoksessaan Putin, Vladimir Putin Parkkari kuvaa Venäjän sotilastiedustelun GRU:n käynnistämää suunnitelmaa tonttien haalimiseksi strategisesti tärkeiden suomalaiskohteiden naapurustosta. Seuraavana vuonna ilmestynyt Veljemme Viro käsittelee venäläiskoneiden jatkuvia ilmatilaloukkauksia, hetkeä ennen kuin suomalaishävittäjät todella joutuivat toistuvasti puuttumaan luvattomaan ilmailuun Suomenlahden yllä.

Reikäjuusto viittaa tunneliverkoston lempinimeen ja sen mukaan nimettyyn vuoden 2003 sotaharjoitukseen. Luonnollisesti jo tuolloin monet tiedustelupalvelut kiinnostuivat Suomen maanalaisesta pääkaupungista, mutta vasta nyt, kohonneiden kansainvälisten jännitteiden aikana, lehdet kuten Wall Street Journal ja sitä siteerannut Daily Mail ovat luoneet aiheesta raflaavia otsikoita tyyliin ”Suomi varautuu Venäjän hyökkäykseen”.

Jukka Parkkarin vanhemmat Nestori Parkkari ja Elli Parkkari olivat kommunisteja ja viettivät vuosia vankilassa ennen kuin vapautuivat 1944. Parkkari itse sanoo saaneensa ”ratkaisevan rokotuksen neuvostotouhua vastaan” lomamatkalla Sotšiin vuonna 1958.

Jukka Parkkari: Reikäjuusto
Jukka Parkkari: Reikäjuusto (Arktinen Banaani 2017)

Kommentoi Facebookissa