Valtaosassa taloyhtiöistä on todettu vesi- ja kosteusvahinkoja – tyypillisimpiä 1980- ja 1990-lukujen talot

Uudemmissakin taloissa esiintyy kyselyn mukaan ongelmia hämmästyttävän paljon.

Uudemmissakin taloissa esiintyy kyselyn mukaan ongelmia hämmästyttävän paljon. (Kuva Fotolia)

Vesivahinkoja on kyselyn mukaan todettu yhtä paljon uusissa kuin vanhoissa taloissa.

ASUMINEN Uudet taloyhtiöt kärsivät vesivahingoista yhtä usein kuin vanhat, selviää Kiinteistöliitto Uusimaan jäsentaloyhtiöilleen tekemästä kyselystä. Useampi kuin seitsemän kymmenestä taloyhtiöstä on kärsinyt vesivahingoista.

Lähes 72 prosenttia kyselyyn vastanneista taloyhtiöistä kertoi, että taloyhtiössä on ollut vesi- ja kosteusvahinkoja, kuten katto- tai viemäriputkien vuotoja. Kaikkiaan kyselyyn vastasi 1 315 Uudenmaan alueella sijaitsevaa taloyhtiötä.

Kosteusongelmia, kuten esimerkiksi toimimattomia salaojia tai veden kondensoitumista rakenteisiin, on todettu lähes joka toisessa taloyhtiössä. Erityisen tyypillisiä kosteusongelmat tuntuvat kyselyn perusteella olevan vuosien 1980 ja 1999 välillä rakennetuissa taloyhtiöissä. Niistä yli puolessa on todettu jonkinasteisia kosteusongelmia.

Sisäilman tunkkaisuutta tai pahimmillaan home- ja mikrobivaurioita on kyselyn mukaan todettu harvemmassa kuin joka kolmannessa taloyhtiössä. Useimmiten sisäilmaongelmista kertonut taloyhtiö on rakennettu vuosien 1910 ja 1949 välillä tai aiemmin.

– Todettujen vesi- ja kosteusongelmien yleisyys oli yllätys, vaikka sitä osattiin arkisen neuvontatyön valossa pelätä. Uudemmissakin taloissa esiintyy ongelmia hämmästyttävän paljon, sanoo Kiinteistöliitto Uusimaan toiminnanjohtaja Mika Heikkilä.

Kyselyn perusteella nimittäin uusikaan taloyhtiö ei ole suojassa vesivahingoilta. Myös 2000-luvulla rakennetuissa taloyhtiöissä on vastausten perusteella todettu yhtä paljon vesivahinkoja kuin aiemmin rakennetuissa yhtiöissä.

Heikkilän mielestä tämä kertoo kahdesta asiasta. Iso osa ongelmista liittyy tarkastus- ja huoltotoimien laiminlyöntiin tai asukkaiden huolimattomuuteen, mutta toisaalta rakentamisen laatukaan ei ole kehittynyt ajan kuluessa riittävästi. Melko uusissakin taloissa tulee liian paljon vastaan rakentamisen aikaista välinpitämättömyyttä ja kiireestä johtuvaa huolimattomuutta.

Kommentoi Facebookissa