TALOUS Viime päivinä ovat eduskuntaa myöten herättäneet ihmetystä Tilastokeskuksen julkistamat luvut. Vuoden 2016 viimeisellä neljänneksellä valtio olisi maksanut takauskorvauksia yli puoli miljardia euroa – tarkemmin 508 miljoonaa – kun koko vuoden takauskorvausten määrä oli vain hieman suurempi eli 575 miljoonaa.
Pian selvisi, että kyseessä oli Nokian verkkotoimitukseen liittyvä kauppa. Brasilialainen teleoperaattori Oi on hakenut velkasaneerausta ja sillä oli valtion omistaman Finnveran takaamia luottoja noin 500 miljoonan edestä.
Finnveran toimitusjohtaja Pauli Heikkilä on täsmentänyt nyt asiaa tiedotteessa. Finnvera korvaa luotot pankeille, jonka jälkeen se hakee jälleenvakuuttajilta omia korvauksiaan. Viime vuoden tilinpäätöksen yhteydessä Finnvera on arvioinut, että lopullinen takaustappio tulee olemaan noin 55 miljoonaa euroa.
Aikoinaan vuonna 2008 kyseinen verkkotoimitussopimus sai Global Trade Review -talousjulkaisun kunniamaininnan, mutta ajat ovat todellakin muuttuneet. Toimitusjohtaja Heikkilä sanoo Finnveran tuloksen olevan kaikesta huolimatta noin 70 miljoonaa euroa voitollinen.
Finnveralla on myös noin 1,8 miljardin euron puskurirahasto kerättynä tappioita kattamaan. Valtion takausten yhteenlaskettu suuruus oli viime vuoden lopussa 45,3 miljardia euroa. Valtion saamat verotulot vuodessa ovat kaikkiaan hieman yli 40 miljoonaa euroa.
Kommentoi Facebookissa