FORMULA 1 Valtteri Bottas ajoi pitkästä aikaa F1-kilpailussa voittoon kurvailtuaan ykköseksi Turkin Istanbul Parkin radalla. Bottas hallitsi kisaa lähdöstä maaliin ja arvioi itsekin ajaneensa yhden uransa parhaista kisoistaan.
Bottaksen voiton kohtalon ratkaisi myös Mercedes päätettyään vaihtaa Lewis Hamiltonin moottorin. Hamilton oli aika-ajoissa nopein, mutta putosi moottorivaihdosta tulleen rangaistuksensa takia lähtöruudukon hännille.
Kaikessa Bottas-hehkutuksessa on hyvä tuoda realiteetteja esiin. Bottas tuskin olisi Turkin kilpailua voittanut, jos Hamilton olisi saanut startata paalulta.
Red Bullin autolla ei ollut Mercedestä vastaan Istanbul Parkin radalla jakoa. Suorilla Mercedes kulki selvästi kovempaa.
Red Bullilta otettiin foliohatutkin päähän, kun Mercedeksen vauhdin ”laillisuudella” spekuloitiin. Mitään sääntöjenvastaisuutta Mersuista ei kuitenkaan ole löytynyt, vaan nopeutta on saatu autoon lisää laillisuuden rajoissa.
Jos Red Bullin tähtikuljettaja Max Verstappen olisi pystynyt vastaamaan Mercedeksen vauhtiin paremmin, olisi Bottas saanut johtoasemassa enemmän painetta. Se olisi johtanut helpommin virheisiin, joita hän on kovan paineen alla useasti tehnyt.
Turkissa Bottas pääsi ajamaan kuitenkin paineettomassa tilassa. Hän korjasi tarjottimella olleen voiton itselleen.
Iisalmen umpihangesta huipulle ponnistanut vuoden 1982 maailmanmestari Keijo Rosberg on useaan otteeseen toistanut mantraa, että ”Formula ykkösissä olet niin hyvä kuin edellinen kilpailusi on”. Keken heitto pätee. Nyt kaikki hehkuttavatkin Bottaksen suoritusta ja aiempien kisojen epäonnistumiset ovat unohtuneet.
Bottaksen ongelmana Mercedeksellä on ollut, että kyse on pitkälti Hamiltonin tiimistä. Autoa on rakennettu pitkälti Hamiltonin vaatimuksia varten, koska Mercedes on tiennyt saavuttavansa sitä kautta tuloksia. Hamilton onkin voittanut neljä viimeistä mestaruutta ja Bottakselle on jäänyt sen kuuluisan kakkosviulun soittelu.
Bottas ei Mercedekseltä koskaan saanut luottoa edes kaksivuotiseen sopimukseen. Henkisesti tilanne on ollut hänelle raskas, mikä varmasti on johtanut yliyrittämiseen ja sitä kautta virheisiin. Onhan käytössä ollut nopein auto, mutta tallikaveri on saavuttanut parempia tuloksia ja tiimiltä enemmän luottoa.
Vastaavassa roolissa oli esimerkiksi Rubens Barrichello Ferrarilla 2000-2005. Tuolloin Ferrari perusti toimintansa täysin Michael Schumacherin ympärille ja voittikin viisi perättäistä maailmanmestaruutta. Kakkoskuskin rooliin jätetyn Barrichellon kohtalona oli korjata pullanmuruset lattialta.
Mutta Ferrarilla Barrichellokin saavutti kuuden kauden aikana yhdeksän voittoa. Bottas on voittanut Mercedeksellä viiden kauden aikana nyt kymmenen kertaa.
Vuonna 2009 Barrichello oli kakkoskuskina Brawn-tallissa, Hondan ja Mercedeksen ”välivaihetiimissä”, ja voitti vielä kaksi kisaa. Barrichello voitti urallaan kaikkiaan 11 kilpailua, joten Bottas on vielä yhden voiton brasilialaista perässä.
Barrichello ja Bottas tekivät 2011 yhteistyötä Williamsilla, jolloin Barrichello ajoi viimeistä kauttaan kilpakuljettajana ja Bottas oli tallissa vielä testiajajan roolissa.
– Onhan se hauska äijä, kommentoi Bottas Barrichellosta syksyllä 2011 Sport Contentille.
Barrichello ajoi urallaan useita hienoja kisoja, kuten Bottaskin. Molempien kohtalona oli vain ajaa supertähden tallikaverina.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Valtteri Bottas ajoi Turkissa suvereenisti voittoon
Kommentoi Facebookissa