LAHDEN MM-KISAT Perjantai ei tuonut suomalaisille täysosumaa, mutta kohtalaisen hienot suoritukset kuitenkin. Yhdistetyn normaalimäen kisa oli saksalaisten ylivoimaa, maa sai peräti nelosvoiton Johannes Rydzekin johdolla.
Suomalaisista Eero Hirvonen oli yhdeksäs, viisitoista sekuntia pronssin hävinneenä ja mäkiosuudella epäonnistunut Ilkka Herola sijalla 12, hän hiihti itsensä 15 sijaa lähtöjärjestystä korkeammalle.
Eniten toiveita kotikatsomon edessä herätti vanha mäkikotka Janne Ahonen, joka hyppäsi normaalimäen karsintakilpailussa 97 metriä ja sai yhteensä 126,2 pistettä. Ahonen oli karsinnan kolmas kahden puolalaisen jälkeen.
Maailmancupin pisteissä kymmenen kärjessä olevien ei tarvinnut hypätä, vaan he pääsivät suoraan loppukisaan. Cupia johtava Puolan Kamil Stoch kävi kuitenkin hyppäämässä 103,5 metriä kantaneen hypyn, ja konkkasi huolestuttavan näköisenä alastulon jälkeen mäkimontussa.
Loppukilpailuun selvittivät tiensä 39-vuotiaan Ahosen seuraksi myös muut suomalaiset, Ville Larinto, Jarkko Määttä sekä Antti Aalto. Kisa hypätään lauantaina klo 17.30 alkaen.
Naisten mäkihypyssä Julia Kykkänen hyppäsi tyydyttävästi 86,5 metriä sekä 82,5 metriä. Suomalaisen sijoitus oli 19. Kisaa ensimmäisen kierroksen jälkeen johtanut Norjan Maren Lundby epäonnistui toisessa hypyssään pahoin ja putosi mitaleilta. Voiton vei kokenut Saksan Carina Vogt.
Lauantai on Lahdessa jo loppuunmyyty, miesten mäkihypyn ja talvikarnevaalien tunnelman lisäksi ladulla nähdään sekä naisten että miesten skiathlon eli klo 12 alkaen kaksi matkaa yhteislähdöllä, sekä perinteisellä että vapaalla tyylillä.
Kommentoi Facebookissa