Vanhempi mies juoksi junan eteen asemalla – hätäjarrutus ei auttanut

Mies menehtyi välittömästi ja on toistaiseksi tunnistamaton. (Kuvituskuva VR Group)

Miehen epäillään juosseen junan eteen itsemurhatarkoituksessa Parolan asemalla.

POLIISITEHTÄVÄ Hämeen poliisi sai hätäkeskukselta 24.7.2024 klo 08.20 tehtävän, jonka mukaan ihminen on jäänyt junan alle Hattulassa Parolan asemalla.

Tutkinnassa ja puhuttamisessa selvisi, että juna oli menossa kohti Tamperetta ja ohittamassa Parolan asemaa, kun vanhempi mies oli juossut radalle asemalaiturin Toijalan päästä. Junan hätäjarrutuksesta huolimatta törmäys ei ollut estettävissä.

Mies menehtyi välittömästi. Rataliikenne oli katkaistuna noin tunnin ajan. Asiassa ei epäillä rikosta ja sitä tutkitaan kuolemansyyn tutkintana.

Lue myös: Kaksi nuorta miestä häiriköi junassa – taustalta paljastui toistakymmentä etsintäkuulutusta

Kommentoi Facebookissa