VANHUSTENVIIKKO Tämän vuoden Vanhustenviikon 1.–8.10.2023 teemana on Tehdään iästä numero. Teemalla halutaan nostaa iäkkäät esille, tuoda heidän oma äänensä kuuluviin ja vahvistaa sitä.
Teemalla Vanhustyön keskusliitto haluaa olla vahvistamassa myönteisiä ikäasenteita yhteiskunnassamme sekä rakentamassa Suomesta pala kerrallaan ikääntymisen mallimaata. Yhteiskunnan pitää suhtautua saavutuksena siihen, että suomalaiset elävät yhä pidempään ja entistä terveempinä.
Vanhat ja ikääntyvät ihmiset ovat oman elämänsä toimijoita ja merkittävä yhteiskunnan voimavarana. Heidän osallisuutensa ja kuulemisensa pitäisi olla itsestäänselvyys eri yhteiskunnan sektoreilla. Ihmiset ikääntyvät eri tavalla ja eri tahtia. Tämä moninaisuus tulisi huomioida muun muassa palveluja, tapahtumia ja kyselyjä suunniteltaessa ja toteuttaessa. Ei kaikkia yli 65-vuotiaita voi niputtaa yhdeksi massaksi, joilla on samanlaiset tarpeet ja toiveet.
Iäkkäiden ihmisen ulkopuolelle ja huomiotta jättämistä sekä suoranaista ikäsyrjintää löytyy yhteiskunnastamme ja sitä on kitkettävä pois. Yksi ikäsyrjinnän konkreettinen esimerkki ovat kyselyt, joista iäkkäimmät saatetaan rajata kokonaan pois tai niputtaa yhdeksi isoksi ryhmäksi. Vanhustyön keskusliiton keväällä 2022 toteuttaman kansalaiskyselyn perusteella mielipiteiden kysyminen iäkkäämmältä väestöltä onnistuu kyllä ja he mielellään mielipiteensä kertovat. Kyselyn vanhin vastaaja oli 97-vuotias.
Valtakunnallista Vanhustenpäivän pääjuhlaan vietetään 1.10.2023 Iisalmen kulttuurikeskuksessa. Juhla on suunnattu lähialueen iäkkäille ihmisille ja heidän läheisilleen. Juhlaan odotetaan vieraaksi satoja iäkkäitä ihmisiä lähialueelta.
– Ikä tuo usein viisautta, mutta joskus myös haasteita. Siksi onkin erityisen tärkeää, että ikääntyneille ihmisille luodaan yhteisiä kohtaamistapahtumia ja juhlahetkiä – ne synnyttävät iloa ja voimaa vanhuksille, aivan kuten kelle tahansa muullekin. Lämpimästi tervetuloa ihmeiden Iisalmeen viihtymään, toivottaa Iisalmen kaupunginjohtaja Jarmo Ronkainen.
Juhlan ohjelmaan tuodaan paikallista väriä ja nostetaan esille paikallisia esiintyjiä. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö toimii tänäkin vuonna tapahtuman suojelijana ja toimittaa kirjallisen tervehdyksensä juhlaan.
– Meille on tärkeää, että juhlan avulla voimme osoittaa kunnioitusta ja arvostusta iäkkäille ihmisille. Juhla on tarkoitettu ja suunniteltu heille, Vanhustyön keskusliiton toiminnanjohtaja Anni Lausvaara toteaa.
Vanhustenpäivää vietetään jo 70. kerran. Vanhustenpäivä aloittaa Vanhustenviikon, jota on puolestaan vietetty vuodesta 1971 lähtien. Vanhustenviikon kampanjallaan Vanhustyön keskusliitto kannustaa kuntia, yhteisöjä ja organisaatioita järjestämään tapahtumia ja toimintaa ikääntyneille ihmisille ympäri Suomen.
Lue myös: Vanhusten hoitoa selvitettiin – kotihoidossa yleisintä on läheisen tekemä kaltoinkohtelu
Kommentoi Facebookissa