Varusmies menehtyi Karjalan prikaatissa – poliisilla oli tehtävä Vekaranjärven varuskunnassa

Asevelvollisen täytyy suorittaa joko aseellinen tai aseeton varusmiespalvelus tai henkilökohtaiseen vakaumukseen perustuva siviilipalvelus. (Kuvituskuva Fotolia)

Varusmiehen menehtymiseen johtaneet tapahtumat eivät aiheuttaneet vaaraa muille.

KUOLEMANTAPAUS Puolustusvoimat kertoo, että Karjalan prikaatin varusmies on menehtynyt maanantaina illalla 20. heinäkuuta 2026 vapaa-ajalla Karjalan prikaatissa, Vekaranjärvellä. Kaakkois-Suomen poliisi tutkii tapahtumaa.

Kaakkois-Suomen poliisi on vahvistanut eri medioille, että sillä oli Vekaranjärven varuskunnassa maanantai-iltana yksilön suojaan liittynyt poliisitehtävä. Tehtävään liittyen on tarvittu myös lääkintähelikopteria. Tapahtuman tutkinnasta vastaa Kaakkois-Suomen poliisilaitos.

Varusmiehen menehtymiseen johtaneet tapahtumat eivät aiheuttaneet vaaraa muille. Menehtyneen varusmiehen omaiset ovat saaneet tiedon tapahtumasta.

Karjalan prikaati järjestää tapahtuneeseen liittyen kriisitukea varusmiehen palvelustovereille ja paikalla olleelle henkilökunnalle. Keskusteluapua on tarjolla myös muille Karjalan prikaatissa palveleville ja työskenteleville.

Karjalan prikaati kunnioittaa menehtyneen varusmiehen muistoa suruliputuksella tiistaina 21.7.2026.

Lue myös: Menehtynyt varusmies oli mönkijän kyydissä – poliisi kertoo lisätietoa onnettomuudesta varuskunnassa

Kommentoi Facebookissa