NÄYTTELY Heli Laaksosen taidehuone Emil Cedercreutzin museossa Harjavallassa ottaa kävijänsä heti kynnyksellä haltuunsa ja yllyttää selfien ottoon. Pitää vain kurkata linnunpesästä, jotta oma pää asettuu poseeraamaan somien sinisten linnunmunien keskelle.
Seuraavaksi voi karkottaa mielestään mahdolliset ikävät punnituskokemukset astumalla Helin vaaleanpunaiseen vaakaan, joka numeroiden sijaan esittää maalattuja pastellipilviä – samassa olo tuntuukin yhtä kevyeltä!
Kun Emil Cedercreutzin museojohtaja Henry Flinkman viime vuoden puolella keksi pyytää sanataiteilijana paremmin tunnetuksi tullutta Heli Laaksosta kokoamaan oman taidenäyttelynsä, hän samalla antoi Helille uuden areenan luovuuden käyttöön.
Hetken pohdiskeltuaan Heli innostui, olihan maalaaminen ja kuvittaminen hänelle ennestään tuttuakin ja mieluista työtä. Hauskoja kuvituksia on nähty esimerkiksi Helin kirjoissa Lähtisiks föli? ja Sylvia, Tuija ja laulava patja.
Näyttelyä varten Heli antoi hihojensa heilua, eikä vain pensseleitä käsissään pitäen vaan myös puutyökaluja, apuna ahersi nikkaroimassa puoliso Miikka Lappalainen. Helin käsistä syntyi värikkäitä tarinoita erilaisille puupinnoille; käytetyille laatikoille, vanhoihin oviin ja karmeihin, sahattuihin puunrunkoihin ja linnunpönttöihin.
Vaikka kierrätys on materiaalien osalta tässä näyttelyssä voimissaan, niin niiden välittämät ideat ovat taatusti omaperäisiä, muiden muassa väripaletteina toimineista parkkikiekoista on jalostunut lopulta taidekiekkotauluja.
Näyttely on saanut nimekseen Rakas, kutsusin meil 100 viarast. Nimen Heli keksi pajupuulle maalaamastaan naakasta, joka tulee kotiin kaaliperhosparven kanssa ja hihkaisee kyseisen lauseen puolisolleen. Linnut ovatkin selvästi taiteilijan sydäntä lähellä, kaulojaan ojentelevia joutsenia, punahattuisia kurkia, lokkeja ja muita siivekkäitä esiintyy maalauksissa runsaasti.
Sangen usein esille nousevat luontoelämä yleensäkin ja maalaiselämän ja urbaanin elämän hankauskohdat. Taiteilijaa pohdituttavat sellaiset väittämät, että ihmisten olisi hyvä pakkautua tiiviisiin kaupunkirakenteisiin, jonne on tehokkainta tuottaa tarvittavat palvelut.
– Kuvien avulla voin ilmaista joitakin asioita paremmin kuin sanallisesti pystyisin. Paasausta paremmin toimii vaikkapa linnunpönttö, jonka suuaukko on tungettu täyteen pieniä keltaisia pääsiäistipuja, Heli pohtii ja valaisee lisää kertomalla teoksen nimeksi Kasvukeskus.
– Kaikki eivät mahdu asumaan tai edes halua asua suurissa kasvukeskuksissa. Maalla asuu ihmisiä, jotka rakastavat omaa kotipaikkaansa.
Monissa näyttelyn töistä otetaankin kantaa maaseudulla asumisen puolesta. Keskelle näyttelytilaa Heli on rakentanut mielikuvitusrikkaasti maalattujen puutalojen kylän. Ihmisellä pitää olla oikeus valita itselleen sopiva koti, Muuttoliikkeeksi nimetty installaatio tuntuu kertovan.
Sanoja rakastava taiteilija on antanut teoksilleen nimiä kuten Viimeinen aamiainen ja yhdeksän haikeaa hetkeä, En vaa saanu suutani auk, Kottaraisen mummola, Palalokki, Älä kurki tai Älä luule ittiäs liia suureks – äläkä ainaka liian piäneks. Nimet antavat avaimen katselijalle taiteilijan maailmaan.
Aiheita on Helin tapaan lähestytty huumorin ja mielikuvituksen avulla, vaikka pohjimmiltaan kyse voi olla vakavasta luonnon ja sivilisaation törmäyksestä. Siitä kertoo myös näyttelyn ainoa seinältä löytyvä runo Uusiutuva.
Hiihtolomaviikolla kannattaakin lähteä vaikka koko perheen voimin Harjavaltaan, sillä samalla reissulla voi paitsi uppoutua huoneen täydeltä Heli Laaksosen taidemaailmaan, myös vastapainoksi syventyä viereisen näyttelytilan autotaidemaalari Simo Riikosen taituroimiin rekkataideteoksiin tai hänen presidenttikuvien kavalkadiinsa.
- Emil Cedercreutzin museon vaihtuvat näyttelyt 25.2.2018 asti: Rakas, kutsusin meil 100 viarast – Heli Laaksosen maalauksia puulle ja parkkikiekolle sekä Design Simo Riikonen – Autotaidemaalarin uran viisi vuosikymmentä.
Kommentoi Facebookissa