POSITIIVISUUS Vuoden Positiivisimmaksi Suomalaiseksi 2020 on valittu aitajuoksija, vaikeuksista positiivisuudellaan yli ponnistanut Annimari Korte, 32. Positiivarit Oy:n ja Suomen Nuorkauppakamareiden raadin mukaan Annimari on sitkeä esikuva, joka uskoo itseensä ja löytää hyvää myös elämän haasteista.
Vuosia kestäneet vastoinkäymiset, varsinkin terveysongelmat ja loukkaantumiset sekä niistä selviytyminen, ovat opettaneet Annimari Kortetta ajattelemaan positiivisesti. Tärkein oppi urheilu-uralta onkin ”älä koskaan luovuta”.
– Jouduin lopettamaan urheilun viideksi vuodeksi. Kun aloin harjoitella uudestaan ei kukaan uskonut, että minusta tulisi vielä Suomen kaikkien aikojen nopein aitajuoksija. Kaikista esteistä huolimatta jaksoin ajatella positiivisesti ja uskoa itseeni enkä luovuttanut. Olen saanut uuden mahdollisuuden toteuttaa unelmiani. Siksi löydän positiivista kaikesta, hän kertoo.
Haasteelliset vuodet Annimari Korte on kiteyttänyt mottoonsa ”If you tell me it’s impossible, I will show you a miracle” eli ”jos kerrot minulle, että se on mahdotonta, näytän sinulle ihmeen”. Kun ihminen tekee kaikkensa unelmiensa eteen eikä luovuta, kaikki on mahdollista.
– Isäni mielestä olen lapsena humpsahtanut positiivisuuspataan, ehkä simaämpäriin, ja siksi positiivisuuteni on pysyvää. Katson asioita kokonaisuutena ja vaikeastikin toteutettavat asiat selviävät positiivisesti ajatellen. Läheisteni mielestä positiivisuutta on myös taitoni kohdata ihmisiä välittömällä ja iloisella asenteella, Annimari Korte pohtii.
Hänen mielestään positiivinen asenne on valinta, jota voi harjoitella samalla lailla kuin urheilussa henkistä puolta. Monet asiat voi valita nähdä positiivisesti.
– Kun talvella 2019 reväytin takareiteni, ajattelin, että se tekee minusta vahvemman tavoitteessani rikkoa kesällä 13 sekuntia. Siihen vain minä ja valmentajani uskoimme. Päädyin alittamaan 13 sekuntia sekä rikkomaan Suomen ennätyksen.
Annimari kannustaa myös muita ajattelemaan positiivisesti. Hymy saa usein muutkin hyvälle tuulelle ja myös pieni ele kuten kehu voi tuoda paljon iloa ja positiivisuutta muiden elämään.
Lue myös: Köyhyys on arki ilman euroja ja itsetuntoa – ”Unelmoin kampaajalla käynnistä”
Kommentoi Facebookissa