MEDIA Yhdysvaltain presidentti Joseph Bidenin Helsingin-vierailu keräsi laajasti näkyvyyttä kansainvälisessä mediassa. Vierailu mainittiin 1.–17.7.2023 lähes 18 000 artikkelissa verkkomediassa. Vaikka merkittävä osa artikkeleista keskittyi presidentti Bidenin toimintaan, myös Suomi sai osansa näkyvyydestä.
Artikkeleita julkaistiin 140 maassa, eniten Yhdysvalloissa, Saksassa ja Isossa-Britanniassa. Näkyvyys oli suurimmalta osin sävyltään neutraalia.
Julkaistuista artikkeleista yli 2 400 käsitteli Suomea otsikkotasolla. Näistä jaetuimmat käsittelivät esimerkiksi presidentti Bidenin toimintaa Suomessa, Yhdysvaltojen ja Pohjoismaiden välistä huippukokousta, presidentti Bidenin lehdistötilaisuudessa antamia lausuntoja sekä Suomen muuttunutta kansainvälistä asemaa tuoreena Naton jäsenvaltiona.
– Vierailun saama kansainvälinen medianäkyvyys vastasi odotuksiamme. Suomella on positiivinen maakuva, mutta tunnettuuden kasvattaminen on meille keskeinen tavoite, ja siinä tällainen medianäkyvyys on avuksi, kertoo ulkoministeriön viestintäjohtaja Mikko Koivumaa.
Presidentti Bidenin Helsingin-vierailusta keskusteltiin aktiivisesti myös sosiaalisessa mediassa. Samalla seurantajaksolla julkaistiin yleisimmillä sosiaalisen median alustoilla yhteensä noin 33 500 päivitystä, joissa mainittiin Bidenin vierailu Helsinkiin. Päivityksiä julkaistiin 143 maassa, eniten Yhdysvalloissa.
Myös sosiaalisen median päivitykset käsittelivät pääasiassa presidentti Bidenin toimintaa. Negatiivisen näkyvyyden määrä oli sosiaalisessa mediassa verkkomediaa korkeampi.
Ulkoministeriön laatimassa media-analyysissa selvitettiin, kuinka laajasti presidentti Bidenin heinäkuinen Helsingin-vierailu näkyi kansainvälisessä mediassa ja kuinka laajasti vierailusta keskusteltiin sosiaalisessa mediassa. Analyysi kattaa vain ulkomaisen median ja se toteutettiin käyttäen Meltwaterin mediaseurantatyökalua. Arvioidut näyttökerrat perustuvat verkkosivustojen yhteenlaskettuun potentiaaliseen tavoittavuuteen.
Kommentoi Facebookissa