Yksi edullisimmista katumaastureista uudistui – Dacia Duster pysyy uskollisena tyylilleen

Esimerkiksi vyötärölinja on uudessa Dusterissa entistä korkeammalla, ja maskin hymy on aiempaa leveämpi.

Esimerkiksi vyötärölinja on uudessa Dusterissa entistä korkeammalla, ja maskin hymy on aiempaa leveämpi. (Kuva Dacia)

Dusteria on myyty automarkkinoilla seitsemän vuoden aikana yli miljoona yksilöä.

AUTOT Vaikka premium-merkit kasvattavat jatkuvasti suosiotaan, myös toisen ääripään brändeille riittää asiakkaita. Renault lanseerasi aiemmin vain Romanian kotimarkkinoilla tarjolla olleen Dacian halpismerkikseen vuonna 2004, ja Euroopan valloitus aloitettiin kantikkaan Logan-sedanin avulla.

Dacian mallisto kasvoi hiljalleen, ja vuonna 2010 nähtiin romanialaisbrändin ensimmäinen katumaasturi. Dusteriksi nimetty käytännönläheinen auto nousi Dacian myydyimmäksi malliksi, koska sitä on saatu kaupaksi seitsemän vuoden aikana yli miljoona yksilöä.

Menestysreseptiä ei kannata muuttaa liiaksi, ja niinpä toisen sukupolven Dusteria on kehitetty pitkälti samalla kaavalla edeltäjän kanssa. Salavalokuvaajien linsseihin bongattuja uuden katumaasturin prototyyppejä on ollut suorastaan hankala erottaa edeltäjämallista, ja nyt julkaisut viralliset kuvat kertovat samaa kieltä.

Frankfurtin autonäyttelyssä vajaan kahden viikon päästä ensi-iltansa saava auto on täysin uusi tutun oloisesta ulkonäöstä huolimatta. Tarkemmin katsomalla eroja alkaa kuitenkin löytyä. Esimerkiksi vyötärölinja on entistä korkeammalla, ja maskin hymy on aiempaa leveämpi. Etupuskurin alle on myös tuotu pohjapanssaria simuloiva hopeanvärinen koriste, joka on kuulemma tehty erityisen kestävästä muovista.

Takapuskurin alta löytyy samantyylinen pohjapanssarikoriste kuin Dusterin nokalta, ja myös takavalot on laitettu täysin uusiksi.
Takapuskurin alta löytyy samantyylinen pohjapanssarikoriste kuin Dusterin nokalta, ja myös takavalot on laitettu täysin uusiksi. (Kuva Dacia)

Sivuprofiilissa huomion kiinnittää etulokasuojan takaosaan lisätty pystysuuntainen muovilista, joka jatkaa helmojen muoviverhousten teemaa ja viestittää maastohenkisyydestä. Takapuskurinkin alta löytyy samantyylinen pohjapanssarikoriste kuin Dusterin nokalta, ja myös takavalot on laitettu täysin uusiksi. Ne ovat kasvaneet kokoa takaluukun kannen puolelle, ja valoissa on hieman samaa tyyliä kuin Jeepin kompaktissa Renegadessa.

Tuoretta ulkonäköä on saatu aikaan myös alumiinisilla kattokaiteilla, uusilla 17-tuumaisilla alumiinivanteilla ja värivalikoimaa piristävällä Atacama Orange -metallioranssilla. Lisäksi Dusterin mittasuhteisiinkin on kajottu. Auton tuulilasia on nimittäin tuotu eteenpäin 10 sentin verran, jolloin se on aiempaa loivemmassa kulmassa

Sisustasta ei ole julkaistu vielä kuvia, koska Dacia haluaa paljastaa sisätilat vasta Frankfurtin autonäyttelyn ensimmäisenä pressipäivänä järjestettävän lehdistötilaisuuden yhteydessä. Se suostutaan kuitenkin kertomaan, että suurin osa Dusterin muutoksista on tapahtunut nimenomaan sisustan puolella.

Tekniikastakaan ei ole annettu vielä virallisia tietoja, mutta pellin alla nähdään varmasti downsizing-henkisiä pikkuturboja, ja dieselitkin saavat todennäköisesti jatkoa. Nykymallista tutun 1,6-litraisen bensavaparin tulevaisuus on sen sijaan kysymysmerkki, mutta neliveto kuuluu tuttuun tyyliin kalliimpien mallien varusteluun. Seitsemänpaikkaisesta versiostakin on liikkunut huhuja, mutta Dacian edustajat ovat jo ehtineet kieltämään sellaisen olevan suunnitteilla.

Kommentoi Facebookissa