LINTUINFLUENSSA Ahvenanmaalla luonnonvaraisilla linnuilla on todettu korkeapatogeeninen lintuinfluenssa H5N8, joka on lintuinfluenssan niin sanottu vakavampi muoto.
Sama tautimuoto on todettu myös useissa Euroopan maissa muun muassa Ruotsissa, Hollannissa ja Saksassa sekä luonnonvaraisilla linnuilla että tuotantosiipikarjatiloilla.
Virus voi tarttua luonnonlinnuista siipikarjaan joko suoran tai välillisen kontaktin kautta. Viruskanta ei ole aiheuttanut ihmisten sairastumisia ja tartuntariski ihmiselle on pieni.
– Suomalaisen siipikarjatalouden osalta tautiuhka on nyt selkeästi kasvanut ja todellinen, varoittaa MTK:n eläinlääkäri Leena Suojala.
Maa- ja metsätalousministeriö on muodostanut 10 kilometrin rajoitusvyöhykkeen löytyneiden tautilöydösten ympärille Ahvenanmaalla. Rajoitusvyöhykkeellä siipikarjatilat tarkastetaan ja elävien lintujen sekä siipikarjatuotteiden siirtoja alueella rajoitetaan.
Maa- ja metsätalousministeriö on antanut määräyksen, että kaikki siipikarja tulee pitää sisällä joulukuun alusta toukokuun loppuun saakka.
– Kaikkien tuotanto- tai harrastesiipikarjaa pitävien pitää omien lintujensa terveyden turvaamiseksi noudattaa ministeriön määräystä. Siipikarjatuottajien tulisi välttää kaikkea kontaktia luonnonvaraisiin lintuihin ja niiden ulosteisiin. Tämä tarkoittaa myös vesilintujen metsästyksestä luopumista lintuinfluenssariskin välttämiseksi. Tilojen tautisuojauksessa tulee olla erityisen huolellinen, muistuttaa Suojala.
Jos tartunta löytyy siipikarjatilalta, kaikki siipikarjayksikön linnut lopetetaan eläintautilainsäädösten nojalla. Tartuntatilan ympärille muodostetaan rajoitusvyöhyke – 3 km suoja- ja 10 km valvontavyöhyke – jonka sisällä on muun muassa siipikarja pidettävä sisätiloissa, linnut tarkastetaan, ja lintujen sekä siitosmunien siirtoa rajoitetaan.
– Taudin leviäminen suomalaisille tuotantotiloille olisi isku koko siipikarjaketjulle. Tautisuojaus on tärkein toimenpide tiloilla taudin leviämisen estämiseksi, neuvoo Suojala.
Kommentoi Facebookissa