MARJANPOIMINTA Raahelaisella Aimo Karppisella, 74, on pettämätön vaisto hyvien marjamaastojen suhteen. Puolukka-Amiksi nimetty Aimo ei tarvitse reissuillensa karttoja eikä kompasseja. Hyvällä puolukkatutkalla varustettu mies tuntee alueensa ja alue miehensä.
– Vuodet eivät ole veljiä keskenään, mutta kertaakaan en ole jäänyt ilman marjoja. Aina löytyy jostakin jotakin. Täytyy vain tuntea maastot ja niiden luonteen, Aimo taustoittaa hymyillen.
Marjastajana Aimo on ainoa laatuaan.
– Sanotaanko näin, etten ole koskaan lähtenyt kaupan kautta metsään, sillä tästä harrastuksesta on välineurheilu kaukana. Minulle riittävät kumisaappaat, poimuri, vesipullo ja muutama ämpäri. En ota metsään edes haukkapalaa, sillä eväsretket ovat aina erikseen.
Koko kansan huvia
Innostus marjastamiseen sai myös Aimon kohdalla alkunsa lapsuudesta. Hän on pientilan poika. Perheellä oli neljä lehmää ja hevonen, joten työtä oli paljon ja puuhasteltavaa riitti myös pesueen pienimmille.
– Eihän ne kaikki hommat niin mieluisia olleet, mutta pikkupakon edessä sitä taipui vaikka linnunpelättimeksi. Sama koski myös marjastamista. Isä antoi vain astian käteen ja patisti metsään. Sieltä se into marjastamiseen löytyi ja jäi ajan myötä jopa päälle.
Viimeiset parikymmentä vuotta Aimo sanoo pitäneensä metsää jopa kakkoskotinaan. Marjojen kerääminen on kulkenut rinnalla läpi elämän, mutta jäätyään eläkkeelle rautatehtaan suojelumiehen tehtävistä, marjastamisesta tuli mukava ajanviettotapa.
– Ajattelin, ettei eläkeläisen sovi jäädä kotiin eikä ainakaan toimettomaksi. Yhdistin kaksi rakastamaani harrastusta; kuntoilun ja marjastamisen ja sulautin joukkoon vielä hyväntekeväisyyden. Näin syntyi ajatus, että teen marjastamisesta koko kansan huvin ja vien siinä sivussa eteenpäin myös puolukan ilosanomaa.
Raahen marjamies sanoo aina harmitelleensa sitä, että vuodesta toiseen metsään jää paljon marjoja. Toki kaikki vuodet eivät ole marjojenkaan osalta yhtä satoisia, mutta täydellistä katovuotta Aimo ei ole elämänsä varrella kokenut.
– Parhaimpina vuosina olen poiminut puolukkaakin lähemmäs kolmesataa ämpäriä ja huonoimpinakin on kertynyt satakunta. Ertyisen iloinen olen vuosista 2019–2020, joita voidaan luonnehtia varsinkin puolukan osalta todella satorikkaiksi.
Metsämarjat hyötykäyttöön
Aimo on tehnyt kuitenkin parhaansa, jotta metsämarjat päätyisivät hyötykäyttöön. Oman perheen ohella hän on pitänyt huolta myös läheistensä marjakiintiöstä.
– Lisäksi viimeiset parikymmentä vuotta olen poiminut marjoja ja erityisesti puolukkaa myös hyväntekeväisyyteen. Idea lähti liikkeelle sattumalta, mutta tarpeesta. Isäni asui tuolloin palvelutalossa ja vein hänelle usein tuliaisiksi marjoja ja marjoista tehtyä puuroa. Niinpä ajattelin, että voisin samalla ilahduttaa talon kaikkia asukkaita viemällä muutaman puolukkaämpärin puuroa varten.
Raahen alueen palvelukeskukset ovat nauttineet Aimon lahjoittamista puolukoista näihin päiviin saakka. Ensimmäisen kahden vuoden aikana puolukat poimittiin talkoovoimin, sillä Aimo haastoi paikallisen kyläyhdistyksen marjatalkoisiin.
– Syystä tai toisesta innostus marjatalkoisiin kuitenkin hiipui. Idea oli kuitenkin niin hyvä ja metsätkin marjaa täynnä, joten jatkoin hyväntekeväisyyttä omin voimin.
Samalla kun Aimo piti kotipitäjänsä seniorit marjoissa, Raahen marjamies laajensi haastekampanjaansa ja haastoi myös sotkamolaiset poimimaan puolukoita alueensa vanhuksille.
– Marjatalkoot otettiin hyvin vastaan ja kainuulaisten innostus levisi naapuripitäjiinkin. Tämän seurauksena rohkenin käynnistää myös valtakunnallisen haastekampanjan. Innostus oli kuitenkin hyvin vaihtelevaa. Tämä todisti osaltaan ja valitettavasti sen, että ihmisiä ei ole helppo saada metsään.

Marjastajien määrä vähenee
Vaikka innostus on aaltoilevaa, niin Aimo toivoo, että polku marja-apajille pysyisi edelleen kansoitettuna.
– Kokemuksesta voin kuitenkin sanoa, että marjastajien määrä on vuosien saatossa vähentynyt. Vanhempi sukupolvi ei enää pysty ja nuorempi ei halua. Tähän toivoisin muutosta ja välittäisinkin vinkin oppilaitoksille. Jo kouluissa pitäisi opettaa marjastamisen tärkeys ja viedä oppilaat asian äärelle eli metsään. Paremmin se oppi menee perille, kun esimerkiksi puolukan näkee valokuvan sijasta omassa ämpärissä.
Aimo tietää mistä puhuu, sillä vuosikymmenten saatossa Raahen puolukkamies on sisäistänyt marjastamisen salat ja virittänyt oikealla taajuudelle myös sen kuuluisan puolukkatutkan.
– Tässä lajissa on hyville aisteille käyttöä. Metsässä kulkemista ja marikon löytämistä ei opita kirjoista, vaan käytännön kautta. Tarkkanäköisyys sekä hyvä havainnointikyky ovat tämän lajin kruunu. Toki hyvästä peruskunnostakin on etua, sillä maastossa tulee helposti 5 000 askelta, Aimo tietää kokemuksesta.
”Haastoin itseni”
Vaikka Aimo on omien sanojensa mukaan kulkenut mättäältä mättäälle jo pikkupojasta saakka, niin tosimarjastus alkoi kuitenkin hyväntekeväisyyden myötä.
– Jäin eläkkeelle 58-vuotiaana ja kalenteriin tuli sopivasti aukkoa myös mukavalle kesäharrastukselle. Niinpä päätin haastaa itseni ja lahjoittaa 2 000 ämpäriä hyvälaatuista puolukkaa kotikaupunkini vanhuksille. Kohteeksi valikoitui alueen palvelutalot.
Aikaa haasteen suorittamiseen kului 19 vuotta. Viimeinen ämpäri täyttyi vuoden 2021 syksyllä.
– Olihan se hieno ja tunteikas hetki. Olo oli kuitenkin helpottunut, sillä yhdeksääntoista vuoteen mahtuu monenlaista kesää. Välillä on raapaistu lyhyessä ajassa jopa kymmenen ämpäriä ja väliin mahtuu aikakausia, jolloin yhdenkin ämpärin täyttämiseen kului aikaa ja kilometrejä. Mutta, huonoinakin marjavuosina on saatu lahjoituskiintiö kuitenkin täytettyä.
Aimon marjahaaste on miehen itsensä mukaan tällä erää täytetty, mutta marjastaminen kuitenkin jatkuu.
– Myös hyväntekeväisyys tulee jatkumaan, mutta pienemmässä mittakaavassa. Toiveena kuitenkin olisi, että saisin aloittamalleni hyväntekeväisyysprojektille jatkajan. Tavoitteiden ei tarvitse olla samankaltaisia ja myös kohteet voisivat vaihdella. Toivottavaa tietenkin olisi, että seniorit saisivat jatkossakin marjapuuroa.
Puolukkamannen från Raahe
Hyväntekeväisyyden ammattilaiseksi nimetty Aimo Karppinen on saanut marjahaasteellaan myös valtakunnallista arvostusta. Yksi merkittävimmistä oli kutsu vuoden 2019 Linnan juhliin.
– Presidentti Niinistö tunnisti heti ja puhutteli antamallaan lempinimellä ”puolukkamannen från Raahe”. Se oli kerrassaan palkitseva hetki.
Sen sijaan kotikaupungin antama arvostus Aimoa kohtaan on ollut hyvin vaatimatonta.
– Kukkapuska ja kolme tyhjää muoviämpäriä. Siinä ovat tiivistettynä kotikaupungin kiitokset 19 vuoden hyväntekeväisyydestä, Aimo hymähtää.
Vaikka kaupungin antama arvostus Raahen tunnetuimmalle hyväntekijälle on vähäinen, niin Aimo sanoo saaneensa kuitenkin arvokkaimmat kiitokset itse ihmisiltä.
– Palkitsevinta on kohdata vanhus, joka nykäisee hihasta ja sanoo syöneensä maailman parasta puolukkapuuroa Aimon poimimista marjoista. Tämä jos jokin läikähtää sydämessä. Samalla tuntee tehneensä arvokasta työtä, kun on pystynyt laittamaan oikealla tavalla hyvän kiertämään.
Aimo sanoo lahjoittaneensa jokaisen puolukkakilon hyvästä sydämestään.
– Maksua en ole pyytänyt, enkä myöskään halunnut. Kerran toki laskin, että jos olisin myynyt marjat niin sanotulla listahinnalla, olisin saanut ostettua kaksi hyvin varusteltua mersua. Parempi kuitenkin näin. Nukun yöni levollisesti, vaikka pihalla on entinen auto ja kustannukset olen maksanut omasta pussistani. Puolukkapuuroa syövien vanhusten iloa ei voi mitata euroissa.
- Artikkeli on aikaisemmin julkaistu Meidän Suomi -lehdessä
Kommentoi Facebookissa