MUSIIKKI Suomen Musiikkikustantajien 10-vuotisjuhlagaala palkitsi alan parhaimmistoa Helsingin Valkoisessa Salissa perjantaina. Palkintoja jaettiin yhteensä kuudessa eri kategoriassa.
Vuoden vientiteko -pystin pokkasi Käärijä. Artisti palkittiin ennennäkemättömästä kansainvälisestä menestyksestä kuluneena vuonna. Artistin Euroviisuhitti Cha Cha Cha nappasi voiton puolestaan Vuoden Biisi -kategoriassa. Kappale on ollut Spotifyn ykkönen kuudessa eri maassa ja Top 50 -listalle 28 eri maassa.
Cha Cha Challa on tällä hetkellä yli 100 miljoonaa maailmanlaajuista striimausta Spotifyssa, 140 miljoonaa Youtubessa ja 928 miljoonaa TikTokissa. Kappaleen ovat kustantaneet HMC Publishing ja Warner Chappell Music Finland. Näin perustelee raati:
”Kappale on tehnyt suomalaisen musiikin historiaa maailmanlaajuisesti ollen eniten striimattu suomenkielinen kappale. Käärijä-ilmiö on yksi vuoden 2023 isoimmista ilmiöistä Suomessa, ja kaiken keskiössä on Cha cha cha -biisi, joka sellaisenaan on oivaltava, hauska ja aikaa kestävä kappale.”
Vuoden läpimurto– ja Vuoden kevyen musiikin tekijä -palkinnoilla palkittiin KUUMAA-yhtyeestäkin tuttu laulaja-lauluntekijä Johannes Brotherus. Hän on myös tuottaja ja freelancemuusikko, sekä tehnyt jousisovituksia ja -äänityksiä muun muassa Etalle, Maija Vilkkumaalle ja Ellinooralle. Johannes Brotherus tekee musiikkia artistien lisäksi eri äänitteisiin, tanssiteoksiin sekä TV- ja elokuvatuotantoihin.
Vuoden genrevapaa -kategoriassa voiton vei Kaiken takana on Bämä -liike, jonka takana on 11 naisartistia. Syntyneen kappaleen kaikki tulot ohjataan Särö-organisaatiolle, joka tarjoaa tytöille ja naisille sekä trans- ja muunsukupuolisille ihmisille mahdollisuuksia toteuttaa itseään musiikin keinoin.
Vuoden taidemusiikin säveltäjä -kategoriassa suurimuotoisten teosten osalta palkittiin Outi Tarkiainen teoksesta Milky Ways – Concerto for English Horn and Orchestra. Pienimuotoisten teosten osalta voiton vei Tiina Myllärinen teoksesta (Bad) Dreams come true jousikvartetille (2022).
Palkintogaalan yhteydessä luovutettiin myös tekijä- ja kustantajajärjestöjen yhteinen Vuoden raportoija –palkinto, joka ojennettiin Antti Ahopelto & Etiketti -yhtyeelle. Kyseinen tunnustus myönnetään ansiokkaasta toiminnasta elävän musiikin saralla. Nuoren tekijän stipendi ojennettiin tuottaja ja lauluntekijä Wille Mannilalle.
Tämän vuoden Kunniapalkinnolla palkittiin laulaja-lauluntekijä ja tuottaja Teemu Brunila. Alunperin The Crash -yhtyeen perustajana ja johtohahmona tunnettu Brunila on arvostettu musiikintekijä niin Suomessa kuin maailmalla.
Suomen Musiikkikustantajien palkintojen tavoitteena on nostaa esiin yksittäisiä kustannettuja teoksia ja tekijöitä, sekä edistää musiikkikustantamisen tunnettuutta ja arvostusta.
Lue myös: Lasiavain-palkinto Max Seeckille – ”Tulee saamaan kunniapaikan työhuoneeni hyllyssä”
Kommentoi Facebookissa