KAVALLUS Kuusikymppinen nainen on tuomittu Pirkanmaan käräjäoikeudessa törkeästä kavalluksesta ehdolliseen vankeuteen. Nainen kavalsi alaikäisen tyttärensä varoja 40 800 euroa.
Äiti toimi alaikäisen tyttärensä edunvalvojana ja anasti tyttären tililtä ja varainhoitosalkusta yhteensä 40 800 euroa. Syyteen mukaan teko oli törkeä, koska kohteena oli suuri määrä varoja, äiti käytti hyväkseen erityisen vastuullista asemaansa, eikä tyttärelle jäänyt varoja juuri lainkaan.
Esitutkinnassa äiti tunnusti teon. Asian oikeuskäsittelyyn hän ei saapunut, mutta antoi suostumuksensa siihen, että asia voidaan ratkaista hänen poissaolostaan huolimatta.
Jutun asianomistajalla eli tyttärellä ei ollut vaatimuksia. Jossain määrin lieventävänä seikkana oikeus piti sitä, että varat olivat menneet perheen menoihin ja omakotitalon hankintaan. Hyöty ei ollut pitkäaikainen.
Kavalletut varat, 40 800 euroa, tuomittiin rikoksen tuottamana hyötynä valtiolle. Lisäksi vastaaja tuomittiin seitsemän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.
Lue myös: Sisar vei veljensä tililtä 15 000 euroa – kahden vuoden tuhansien eurojen vuokrat rästissä

Kommentoi Facebookissa