SUO MI 100 Ylivieskalaisen palvelutalon pienessä yksiössä soi hiljainen musiikki. Huoneiston isäntä, Juhani Niemikorpi, 73, selailee päivän postia ja hymyilee.
– Laskuja vain. Tulisipa joskus edes hyväntuoksuinen rakkauskirje. Sellainen lähetys saisi poikamiehenkin arkeen uutta värinää, Jussi veistelee toiveikkaana.
Viimeiset yhdeksän vuotta Jussi on viihdyttänyt palvelutalon asukkaita humoristisella läsnäolollaan ja saanut tätä kautta myös omaan elämäänsä uusia suuntaviivoja.
– Alhaalla on käyty. En voi vieläkään hyväksyä sitä tosiasiaa, että entisestä elämästä ovat jäljellä vain muistot ja muutama pahvilaatikollinen valokuvia. Onneksi pahin on kuitenkin takana, Niemikorpi huokaa.
”Loma oli tuntematon käsite”
Jussi esittelee huoneistonsa suurimmat aarteet eli seinillä koreilevat valokuvasuurennokset. Yhdessä hymyilee Vesa-Matti Loiri ja toisen kuvan päähenkilönä loistaa edesmennyt Jamppa Tuominen. Otokset kielivät suuresta lahjasta, jota Niemikorven poika pääsi toteuttamaan jo murrosiän kynnyksellä.
– Olen aina rakastanut kuvaamista. Vuoden 1967 loppumetreillä perustin oman liikkeen. En voinut edes kuvitella tekeväni ”vain” kahdeksantuntisia työpäiviä, Kuva-Jussiksi nimetty yrittäjä muistelee.
Tyhjästä ja velkarahalla aloitettu yritystoiminta alkoi lyhyen ajan sisällä tuottaa toivottua tulosta. Jussi Niemikorpi teki liikkeessään pitkää, seitsemänpäiväistä työviikkoa. Myös kaikki juhlapyhät, joulusta lähtien kuluivat kameran takana.
– Lomat olivat tuntematon käsite. Sen sijaan pienet vapaahetket vietin kuitenkin kuntoilun parissa. Harrastin kaikkea mahdollista, tenniksestä hiihtoon. Viikoittain vedin kahdeksat eri harjoitukset, Jussi kuvailee.
Kovan yleiskunnon ansiosta Jussi jaksoi repiä itseään myös muihin harrastuksiin.
– Luottamustoimet lohkaisivat osan ajasta, mutta joskus auttelin kavereita myös soittohommissa. Puhaltelin saksofonia ja välillä istahdin myös rumpujen taakse. Yöunet jäivät pariin tuntiin, mutta kovassa kiireessä ei väsymystä ehtinyt edes huomata.
Rinteiden hämähäkkimies
Kova ja pyyteetön työtahti näkyi luonnollisesti myös Kuva-Jussin tilipussissa. Rahaa tuli siihen malliin, että yrittäjä Niemikorpi rakensi perheelleen komean omakotitalon, laajensi liiketoimiaan ja sijoitti osan omaisuudestaan myös kiinteistöihin.
– Elämä oli mallillaan ja vauhti kova. Suunnittelin koko ajan uusia aluevaltauksia. Rakastin urheilua ja vuonna 1978 hurahdin alppilajeihin. Ostin sukset ja syöksyin rinteeseen. Siitä alkoi ura ja toinen ammatti laskettelun opettajana, Jussi taustoittaa.
Vauhdikasta elämää rakastanut Niemikorpi ei viihtynyt kotimaan ”lasten rinteissä”, vaan kokeili rajojaan myös ulkomailla.
– Itävallasta tuli toinen kotini. Valitettavasti aika oli rajallista, joten 1990-luvun alkupuolella otin tukikohdakseni Iso-Syötteen. Sieltä käsin oli helpompi pyörittää liiketoimia, rinnetapahtumia järjestänyt Jussi selvittää.
Rinteiden hämähäkkimies Niemikorpi katselee nuoruuden kuvaansa ja huokaa syvään.
– Olin terveyden perikuva. En ollut päivääkään sairaana. Viruksiakin meni ja tuli, mutta yksikään ei osunut minuun. Vuoden 1997 marraskuussa kaikki kuitenkin muuttui. Kohtalo päätti kopauttaa kunnolla.
”Tipahdin kesken lauseen”
Kohtalokkaasti päättynyt viikonvaihde aukesi yrittäjä Niemikorvelle tutuissa maisemissa.
– Istuskelin Iso-Syötteellä vaunullani ja päätin normaalista poiketen heittäytyä muutamaksi tunniksi turistin rooliin. Lähdin kavereiden kanssa tanssimaan.
Hyväkuntoinen ja hyväntuulinen Jussi Niemikorpi asteli paikalliseen ravintolaan ja sosiaalinen kun oli, pysähtyi hetkiseksi juttelemaan henkilökunnan kanssa.
– Nojailin baaritiskiin ja kesken lauseen putosin polvilleni. En ehtinyt tajuta mitään. Maailma musteni ja seuraavan kerran heräsin teho-osastolla. Muistikuvat alkuvaiheista ovat edelleen hyvin sekavat. Muistan vain sen, että purskahdin itkuun, kun tajusin olevani halvaantunut, Jussi muistelee hiljaisena.
Vaikean aivoverenvuodon seurauksena Jussi menetti liikuntakykynsä lisäksi myös puhekykynsä. Ennusteet toipumisesta olivat heikot.
– Lääkärit sanoivat suoraan, että vain ihme nostaa miehen pystyyn.
Ihme kuitenkin tapahtui. Vaikka sairaalakierre kesti kokonaisuudessaan kolme pitkää vuotta, niin hyvän peruskunnon ja sitkeän kuntoutuksen ansiosta Jussi nousi sängystä pyörätuoliin.
– Ensimmäinen vuosi meni ihmetellessä ja itsesäälissä kieriskellen. Hyvän vertaistuen ja erinomaisen fysioterapian ansiosta sain kuitenkin elämänlangoista uuden ja entistä pitävämmän otteen. Päästyäni pyörätuoliin päätin samalla, etten jää kehoni vangiksi.
”Selätin katkeruuden”
Sairastumisen myötä Kuva-Jussi joutui kuitenkin tilanteeseen, johon ei elämää nähnyt liikemieskään pystynyt varautumaan.
– Ensin hajosi perhe ja sen jälkeen meni yritys, omaisuus ja lopuksi hermot. Jäljelle ei jäänyt muuta kuin karille karahtanut itsetunto ja muutama jätesäkillinen henkilökohtaisia tavaroita, Jussi luonnehtii.
Vauhdikkaana ikiliikkujana tunnettu Niemikorpi myöntää, että hänenlaiselleen ihmiselle vammautuminen oli alkumetreillä maailmanloppu.
– Sopeutuminen uuteen elämäntilanteeseen vei aikaa ja vaati paljon itsetutkiskelua. Jouduin aloittamaan puhtaalta pöydältä ja täysin uudenlaisella elämän asenteella. Selätettyäni katkeruuden päästin irti myös yksin jäämisen pelosta. Samalla tein tilit selväksi menneisyyteni kanssa.
Elämä uuteen järjestykseen
Kelattuaan sanan varsinaisessa merkityksessään takaisin kovalle maalle, Jussi ryhtyi kasaamaan elämän palapeliään uuteen järjestykseen.
– Ensitöikseni hankin itselleni kameran. Kuvaaminen osoittautui erinomaiseksi itsetunnon kohottajaksi.
Hyvän vakuutusturvan ansiosta Jussi on pystynyt nauttimaan myös muuten kohtalaisen turvatusta arjesta.
– Olen kuntouttanut itseäni myös omin varoin. Lisäksi hankin itselleni sähkömopedin, jonka ansiosta pystyin vuosia liikkumaan itsenäisesti ja ylläpitämään siinä sivussa myös sosiaalista verkostoa. Päivittäiset kauppareissut venyivät usein tuntien mittaisiksi. Ajelin vain kaupungilla ja puhuttelin niin tutut kuin tuntemattomatkin.
Syksyllä Jussi joutui kuitenkin terveydellisistä syistä luopumaan mopoilusta.
– Tämä on iso menetys, mutta tosiasioiden edessä ei ole kuitenkaan varaa sooloilla, Jussi kertoo.
Vaikka Jussi on kuntoutunut aivoverenvuodosta odotettua paremmin, niin ex-yrittäjän arkea varjostaa edelleen kuitenkin vasemman puoleinen halvaus.
– Onneksi sentään toinen puoli pelaa ja puhekykykin palautui. Aisteissakaan ei ole vikaa, tunteista puhumattakaan, joten en ole menettänyt vielä toivoa rakkaudenkaan suhteen. Iällä ja ulkonäöllä ei ole niin väliä, kunhan on vain muuten mukava, Jussi veistelee toiveikkaana.
Kommentoi Facebookissa