PAKKOKEINOT Poliisi, tulli ja rajavartiolaitos käyttivät pakkokeinoja 181 500 kertaa vuonna 2024. Määrä oli 2,4 prosenttia pienempi kuin edellisvuonna. Alaikäisiin kohdistuneet pakkokeinot, kuten esimerkiksi takavarikot, laite-etsinnät ja kiinniotot, kuitenkin lisääntyivät.
Alle 15-vuotiaisiin kohdistettiin pakkokeinoja 1 100 kertaa, eli 8,1 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Puolestaan 15–17-vuotiaisiin taas kohdistettiin pakkokeinoja 7 400 kertaa, mikä on sekin 8,1 prosenttia edellisvuotta enemmän.
Suuri osa tapauksista oli takavarikoita tai laite-etsintöjä, 15–17-vuotiaiden kohdalla myös henkilökatsastuksia, selviää rikos- ja pakkokeinotilaston tiedoista. Tuntuvin kasvu on myös tapahtunut näissä pakkokeinoissa.
– Alle 15-vuotiaisiin kohdistuneissa takavarikoissa päärikoksena on usein ollut joko seksuaalirikos tai huumausainerikos. Ryöstöjä on myös ollut viime ja edellisvuonna huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi vielä vuonna 2020, vaikka edelleen puhutaan vain kymmenistä tapauksista, kertoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Kimmo Haapakangas.
Ryöstörikoksen seurauksena 15–17-vuotiaisiin kohdistetut pakkokeinot vähenivät nyt edellisvuoden huippulukemista. Niitä oli 1 010, kun vuonna 2023 määrä oli 1 183. Aikuisiin kohdistuneiden pakkokeinojen määrä jatkoi laskuaan. Esimerkiksi jo 18–20-vuotiaiden kohdalla laskua oli kaikkiaan 4,9 prosenttia.
Rikos- ja pakkokeinotilastosta selviää myös, että lähestymiskieltoja määrättiin vuonna 2024 runsaat 1 400, eli 25,3 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Lähestymiskiellolla suojattiin 1 910 henkilöä, joista naisia oli 1 362. Lähestymiskieltoon määrätyistä puolestaan oli valtaosa miehiä, 1 303.
Lue myös: Nuorten tekemien henkirikosten yritysten määrä on kasvanut – yleisin tekoväline on teräase
Kommentoi Facebookissa