Sarjakaunistuja iski jälleen – nyt tuli vankeutta seitsemästä rikoksesta

Asiakirjojen mukaan sarjakaunistujalle luetaan lähiaikoina uusia syytteitä petosrikoksesta. (Kuvituskuva Fotolia)

Pirkanmaalaiseen mahtisukuun kuuluva nainen on tuomittu lähes kahdesta sadasta rikoksesta.

TUOMIO Pirkanmaan kuuluisa sarjakaunistuja on saanut jälleen vankeusrangaistuksen rikoksista. Käräjäoikeus katsoi 33-vuotiaan naisen syyllistyneen seitsemään rikokseen. Edellinen ehdoton vankeusrangaistus tuli viime helmikuussa.

Pirkanmaalaiseen mahtisukuun kuuluva leidi on vuosien varrella tuomittu lähes kahdesta sadasta rikoksesta. Sarjakaunistujan titteli tuli siitä, kun nainen asioi kauneudenhoitoalan yrityksissä ja jätti laskunsa maksamatta. Muutama tällainen rikos oli käräjillä esillä nytkin.

Tuomio petoksista tuli siitä, kun vastaaja oli myynyt kahdelle henkilölle 100–120 eurolla päiväpeiton, eikä hänellä ollut aikomustakaan toimittaa tavaraa tilaajalle. Varkaustuomio tuli siitä, kun nainen oli varastanut jäähallin pukukopista toisen henkilön lompakon. Hän käytti lompakossa ollutta korttia 50 euron kosmetologipalvelun maksamiseen.

Kauneusasiat ovat sarjakaunistujalla etusijalla. Hän tilasi toisen henkilön nimellä kauneudenhoitopalvelun ja jätti rakennekynnet maksamatta. Samoin toisen henkilön nimellä tilattu 55 euron ripsihuolto jäi maksamatta. Tuomio tuli petoksista.

Näpistystuomio tuli siitä, kun nainen piilotti City-marketissa 122 euron tuotteet kassiinsa ja poistui kaupasta maksamatta.

Syyttäjä vaati 33-vuotiaalle naiselle 50 päivän vankeusrangaistusta seitsemästä rikoksesta. Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi 20 päivää vankeutta. Rangaistusta lieventävänä seikkana käräjäoikeus otti huomioon neljä hiljakkoin annettua tuomiota aikaisemmista rikoksista.

Ja lisää on tulossa. Pirkanmaan käräjäoikeuden asiakirjojen mukaan sarjakaunistujalle luetaan lähiaikoina uusia syytteitä petosrikoksesta.

Lue myös: Sarjakaunistuja tuomittiin taas petoksista – edellinen vankeusrangaistus alensi tuomiota

Kommentoi Facebookissa