VAHINGONTEOT Neljä nuorta on tuomittu ehdollisiin vankeusrangaistuksiin muun muassa törkeistä vahingonteoista. Lisäksi nuoret tuomittiin maksamaan yli 70 000 euroa korvauksia tekemistään vahingoista. Kova hinta 15–17-vuotiaana tehdyistä rikoksista.
Nuorisoporukka murtautui Kangasalla viiden yrityksen toimitiloihin ja teki niissä suurta vahinkoa. Yksi vastaaja kävi samassa paikassa kolme kertaa. Koska hän palasi tekopaikalle kaksi kertaa, se on omiaan lisäämään hänen syyllisyyttään, oikeuden tuomiossa todetaan.
Valvontakameran kuvissa näkyy, että yritysten tiloihin murtauduttiin sorkkaraudan kanssa. Tiloissa tyhjennettiin jauhesammuttimia ja ajettiin trukilla oven läpi. Tiloissa rikottiin jokseenkin kaikki, mikä käsiin osui, kuten tietokoneet, keittiökalusteet, wc-kalusteet ja valaisimet.
Tekoja myös kuvattiin. Se oli erittäin hyödyllinen toimenpide. Poliisitutkinnassa olisi ollut turha väittää, että ”en se minä ollut”, kun vahingontekijä näkyi kuvissa. Yksi ja toinen joutuikin myöntämään, että hän näkyy kännykkävideon kuvissa.
Nuorin tuomituista oli tekoaikaan juuri täyttänyt 15 vuotta. Jos hän olisi rötöstellyt muutamaa päivää aikaisemmin, syytettä ei olisi tullut, koska hän olisi ollut alle 15-vuotias. Muut vastaajat olivat tekoaikaan 16–17-vuotiaita. Joukon jatkona teoissa oli myös alle 15-vuotiaita, mutta he eivät saaneet syytettä.
– Vastaajat ovat aiheuttaneet teollaan asianomistajalle huomattavan suuret vahingot. Teollisuuskiinteistöllä on rikottu ja sotkettu paikkoja varsin mittavasti ja laaja-alaisesti usean henkilön toimesta. Vastaajien syyksi luettua tekoa on pidettävä varsin moitittavana, toteaa Pirkanmaan käräjäoikeus tuomiossaan.
Kovin tuomio tuli tekoaikaan 16-vuotiaalle nuorelle. Hänelle tuomittiin 9 kuukautta ehdollista vankeutta. Lisäksi hänet määrättiin vuoden ja kolmen kuukauden ajaksi valvontaan. Vähän ennen rötöstelyä 15 vuotta täyttänyt poika sai 8 kuukautta ehdollista. Kaksi poikaa tuomittiin 6–8 kuukauden ehdollisiin. Kaksi nuorta selvisi sakoilla.
Nuoret saivat maksettavakseen kovat korvaukset. Kahdelle vahinkoa kärsineelle yritykselle heidät määrättiin maksamaan vakuutusten omavastuuosuutta yhteensä 20 000 euroa sekä vakuutusyhtiölle sen maksamista vakuutuskorvauksista yhteensä 50 000 euroa ja pari tonnia kuluja. Lasku yhteensä 72 500 euroa.
Lue myös: Nuorisojoukko teki järjetöntä tuhoa – mukana riehumassa alle 15-vuotiaita poikia

Kommentoi Facebookissa