Alaikäisten sijoitusyksikköön hyökänneet nuoret saivat syytteet – yksi epäillyistä ehti kuolla

Yksi epäillyistä on menehtynyt ennen syytteen nostamista. (Kuvituskuva Fotolia)

Väkivaltaisella nuorisojoukolla oli aseistuksenaan muun muassa viidakkoveitsiä.

VÄKIVALTA Syyttäjä on nostanut syytteet viittä henkilöä vastaan tapauksessa, jossa nuori vapautettiin väkivaltaisesti Haminan alaikäisten sijoitusyksiköstä syyskuussa 2025.

Rangaistusta vaaditaan kahdesta erillisestä virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, joista toinen koskee tekoa edeltäviä tapahtumia, pakottamisesta, kahdesta pahoinpitelystä, törkeästä kotirauhan rikkomisesta ja törkeästä vapaudenriistosta sekä edellä mainittuihin tekoihin liittyvistä avunnoista sekä yllytyksestä törkeään kotirauhan rikkomiseen.

Yksi vastaajista oli tekojen aikaan alaikäinen. Vastaajat ovat esitutkinnassa kiistäneet syyllisyytensä epäiltyihin rikoksiin.

Tapahtumat sijoittuvat syyskuun 14. päivään 2025. Haminassa sijaitsevaan alaikäisten nuorten sijoitusyksikköön oli tunkeutunut sisälle ulkopuolisia henkilöitä, jotka olivat väkivaltaa käyttäen ja vakavalla väkivallalla uhaten hakeneet mukaansa yksikköön sijoitetun alaikäisen nuoren.

Kolme tunkeutujista pääsi sisälle lukittuun sijoitusyksikköön yksikön henkilökuntaa pahoinpitelemällä ja uhkaamalla heitä noin 60–80 cm pitkillä niin sanotuilla machete-veitsillä. Sijoitusyksikön henkilökunta ja asukkaat pakotettiin yhteen huoneeseen, minkä jälkeen epäillyt vapauttivat alaikäisen henkilön toisesta lukitusta huoneesta.

Vapautettu nuori ja sijoitusyksiköön tunkeutuneet nuoret miehet ovat tuttuja keskenään ja valtaosalla heistä on ollut yhteistä rikollista menneisyyttä keskenään

Asiassa on tehty yksi syyttämättäjättämispäätös sekä yksi muu päätös johtuen siitä, että yksi epäillyistä on menehtynyt ennen syytteen nostamista.

Lue myös: Viidakkoveitsin aseistautunut joukko hyökkäsi – vapautti alaikäisen nuoren sijoitusyksiköstä

Kommentoi Facebookissa