POSTIMERKKI NHL-seura Florida Panthersin suomalaishyökkääjästä Aleksander Barkovista tehty postimerkki tuli myyntiin Tampereen Filatelistiseuran 100-vuotisjuhlien merkeissä perjantaina. Viiden euron hintaista merkkiä on painettu vain 500 kappaletta.
Odotettavissa oli, että siitä tulee keräilyharvinaisuus. Ensimmäiset jonottajat ilmestyivätkin Tampereen messukeskuksen oven taakse aamuyöllä. Kun Barkov-postimerkin lunastamiseen oikeuttavia lappuja alettiin jakaa, jonossa oli ehkä 250 henkilöä.
Määräys oli, että yhdellä lapulla saa lunastaa vain yhden postimerkin. Jotkut näyttivät kiertävän tuota määräystä. He hakivat ensin yhden lapun ja marssivat sitten jonon hännille ja ottivat toisen lapun.
– Olen kuullut, että jotkut ovat ottaneet kaksi lappua ja jotkut ovat myyneet oman jonotusnumeronsa. Emme voi estää, jos joku haluaa noin toimia, sanoo Tampereen Filatelistiseuran puheenjohtaja Juha Valtonen.

Alunperin tarkoituksena oli, että Barkov-merkin saaneelle henkilölle lyödään leima käteen.
– Siinä tapauksessa kukin olisi voinut ostaa vain yhden merkin. Tämä suunnitelma ei kuitenkaan toteutunut, Valtonen sanoo.
Barkov-postimerkki ei ollut Tampereen Filatelistiseuralle kultakaivos. Merkkien myynnistä ropisi kassaan 2500 euroa. Siitä puolet menee Postille.
– Jos joku tekee Barkov-postimerkillä tiliä, niin jobbarit, sanoo puheenjohtaja Juha Valtonen.
Barkov-postimerkki on Suomessa ensimmäinen, jossa aiheena on NHL-pelaaja. Väitetään, että merkin arvo nousee ajan mittaan viidestä eurosta monikymmenkertaiseksi.
Lue myös: Aleksander Barkov kruunasi hattutemppunsa tekemällä maalin jalkojen välistä – katso video!
Kommentoi Facebookissa