LIIKENNETURVALLISUUS Nykyinen turvatekniikka ei estä päihtyneen kuljettajan virheitä. Tutkijalautakuntien ennakkotietojen mukaan alkolukko vakiovarusteena olisi voinut ehkäistä noin kolmanneksen viime vuoden henkilöautojen aiheuttamista kuolemaan johtaneista onnettomuuksista, pois lukien sairaskohtaukset ja tahallaan aiheutetut tapaukset.
– Päihtynyt kuljettaja hallitsee autoaan aktiivisesti eikä turvatekniikka voi estää kuljettajan tietoisia virheitä ja riskivalintoja, kuten ylinopeutta tai vaarallisia ohituksia. Alkolukko olisi voinut estää merkittävän osan viime vuoden henkilöautojen aiheuttamista liikennekuolemista, perustelee teknologiapäällikkö Tapio Koisaari Onnettomuustietoinstituutista.
Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat tutkivat kaikki Suomessa tapahtuvat kuolemaan johtaneet tieliikenneonnettomuudet.
Alkolukon tehokkuutta on toisinaan epäilty huumeiden yleistymisen vuoksi. Käytännössä sekakäyttö on kuitenkin niin yleistä, että huumeita käyttäneillä on myös alkoholia veressään. Ennakkotietojen mukaan yksittäisiä tapauksia lukuun ottamatta päihtynyt henkilöauton kuljettaja oli nauttinut myös alkoholia.
– Vaikka alkolukon asentaminen kaikkiin henkilöautoihin ei olisi realismia, sen käyttöä voitaisiin huomattavasti laajentaa rattijuopumuksesta jo kiinni jääneillä, Koisaari painottaa.
Ajoneuvotekniikan kehitys on pitkään parantanut liikenneturvallisuutta. Usein riittää, että kuljettaja hankkii uudemman auton. Turvavyö on edelleen tärkein turvavaruste. Aktiivisista turvalaitteista tehokkain on ajonvakautus, jonka on arvioitu vähentäneen henkilöautojen kuolemaan johtaneita onnettomuuksia peräti 40 prosenttia.
Uudemmat aktiiviset turvalaitteet, kuten automaattijarrutus ja ajoavustimet, vähentävät nekin onnettomuuksia, mutta niiden yhteisvaikutuksesta kuolemaan johtaneita onnettomuuksia arvioidaan olevan noin 30 prosenttia vähemmän kuin ajonvakautusautoilla. Vaikutus korostuu autoissa ja erityisesti henkilöautoissa, koska niiden onnettomuuksia on paljon.
Kommentoi Facebookissa