ITE-TAITEILIJA Maaseudun Sivistysliitto on myöntänyt kauhajokelaiselle ITE-taiteilija Alpo Koivumäelle ison Santeri Alkio -mitalin. Mitalin perusteena on henkilön ansioitunut ja pitkäaikainen, valtakunnallisesti merkittävä elämäntyö, jossa alkiolaiset arvot ovat toteutuneet ja niitä on edistetty merkittävällä tavalla.
MSL:n toiminnanjohtaja Paula Yliselä ja kulttuurituottaja Raija Kallioinen luovuttivat mitalin Koivumäelle hänen 80-vuotisjuhlissaan Alpon Savanni -veistospuistossa Kauhajoen Nummijärvellä. Alpo Koivumäki on ensimmäinen ITE-taiteilija, jolle MSL myöntää tunnustusmitalin.
Maaseudun Sivistysliitto aloitti ITE-taiteilijoiden kartoittamisen vuonna 1998. Vihjekirjeen Koivumäestä lähetti Risto Kautiainen. Näin Kautiainen kirjoitti:
”Eläkkeelle jäänyt maanviljelijä Alpo Koivumäki ei ole käynyt mitään kouluja eikä opiskellut taidetta. Kuitenkin hän tekee upeita eläinveistoksia. Ne ovat tekotavaltaan karkeita, mutta aidon oloisia. — Koivumäen koko elämäntapa on maanläheinen. Hän on myös aidosti nöyrä ihminen. PS. Lisäksi hän käyttää veistoksiin muiden poisheittämää romua!!!”

Alpo Koivumäen taide lumosi ITE-taiteen etsintäpartiot. Koivumäen veistoksia on viety lukuisiin näyttelyihin Suomessa ja ulkomailla. Hänen taidettaan on nähty kotimaisten museoiden lisäksi ainakin Pariisissa, Berliinissä, Moskovassa, Hampurissa, Amsterdamissa ja Pohjoismaissa. Ranskaan La Fabuloserien taidepuistoon Alpo Koivumäki kävi paikan päällä toteuttamassa komean ”Hirvi Suomen saloilta” -veistoksen, joka edelleenkin ilahduttaa kansainvälistä yleisöä.
Alpo Koivumäki on yksi tunnetuimmista ITE-taiteen tekijöistä, media on esitellyt Koivumäen taidetta laajasti. Kauhajoella sijaitseva Alpon Savanni saa joka vuosi bussilasteittain vieraita. Pihapiiri on nyt kohennettu uuteen uskoon, ja Savanni on valtakunnallisesti merkittävä kulttuurimatkailun kohde.
Alpo Koivumäki teki elämäntyönsä maanviljelijänä. Ammatti on kasvattanut taidot työkalujen käyttöön ja monenlaisten materiaalien työstämiseen.
Lue myös: Maailman hauskimmat villieläinvalokuvat hihityttävät – mukana näyttelyssä kolme suomalaiskuvaajaa
Kommentoi Facebookissa