TALVIURHEILU Alppilajien valkoinen sirkus pyörähtää käyntiin viikonvaihteessa Itävallan Söldenissä. Naiset laskevat suurpujottelun Rettenbachin jäätikön vaativalla rinteellä lauantaina. Miehillä on sama laji sunnuntaina.
Jo pitemmän aikaa on ollut tiedossa, että Samu Torsti avaa kautensa Söldenissä. Marcus Sandell puolestaan on saanut jatkuvasti vastailla kysymykseen osallistumisestaan.
– Katsotaan vielä lauantaihin saakka. Olosuhteet sunnuntaina vaikuttavat myös. Tämä on viime hetken päätös, Sandell muotoilee vastauksensa.
Suomen maajoukkue on harjoitellut Söldenissä viimeiset pari viikkoa.
– Samu Torsti on kunnossa. Sandellin tilanne ratkeaa sunnuntaina. Hyvä kun kausi alkaa, olemme harjoitelleet hyvin, raportoi Suomen joukkueen päävalmentaja Janne Haarala.
Samu Torsti lähtee kisaan hyvissä tunnelmissa.
– Kaikki on kohdallaan ja olo on levollinen. Lauantaina käyn vielä haistelemassa ulkoilmaa sukset jalassa. Ja pari kertaa käyn saunassa ennen kisaa, Torsti vitsailee.
Kommentoi Facebookissa