Ankeriaanpoikaset lentävät Suomeen – suomalaisista vaellusankeriaista tulee suuria ja lihavia

Ankeriaanpoikaset ovat lentomatkan jäljiltä erittäin hyväkuntoisia.

Ankeriaanpoikaset ovat lentomatkan jäljiltä erittäin hyväkuntoisia. (Kalatalouden Keskusliitto/ Tapio Gustafsson)

Englannissa pyydetyt 120 000 poikasta syntyivät alun perin Sargassomerellä.

KALASTUS Kalatalouden Keskusliitto tuo Englannista pyydettyjä ankeriaita Suomeen. Tänä vuonna Suomen vesiin istutetaan 120 500 ankeriaanpoikasta. Istutuksilla tuetaan Suomen ankeriaskantaa.

Ankerias – Anguilla anguilla – on vaelluskala, jota esiintyy merialueellamme ja sisävesissä, mutta joka lisääntyy Sargassomerellä Atlantilla. Euroopan ankeriaskannat ovat vähentyneet rajusti. Ankeriaanpoikasia ei kannan romahduksen myötä enää saavu entisajan tapaan Suomen rannikolle. Ankeriaat eivät myöskään pääse nousemaan syönnösalueilleen järviin jokien patoamisen vuoksi.

Suomella on muiden EU-maiden tapaan kansallinen ankeriaanhoitosuunnitelma. Nyt tehtävillä istutuksilla tuetaan Suomen ja Itämeren ankeriaskantaa. Isossa EU-hankkeessa tutkittiin muutama vuosi sitten ankeriaan vaellusta Sargassomerelle satelliittimerkintöjen avulla. Tutkimus osoitti, että istutetut ankeriaat löytävät tiensä takaisin Sargassomerelle kutemaan yhtä hyvin kuin luonnonkalat.

Ankerias on hyvin sopeutuvainen elinympäristön suhteen ja oikein toteutetut istutukset antavat erinomaisia tuloksia. Tämän vuoden ankeriaat ovat pyydetty Severnjoessa Englannissa ja pidetty karanteenissa Ruotsissa. Ne ovat noin 10 senttimetrin pituisia ja noin gramman painoisia.

Ankeriaat voivat elää vesissämme jopa 40 vuotta ennen kuin saavuttavat sukukypsyyden ja aloittavat 6 000 kilometrin mittaisen vaelluksen Sargassomerelle. Suomalaiset ankeriaat ovat eurooppalaisittain suurikokoisia lähtiessään pitkälle vaellukselleen. Suomalaiset vaellusankeriaat painavat 1,5–2 kiloa ja Länsi-Euroopan vaeltajat vain muutaman sata grammaa. Suuresta koosta on todennäköisesti hyötyä pitkällä vaelluksella.

Ankeriaat saapuvat lentorahtina Helsinki-Vantaalle tiistaina Finnairin lennolla Kööpenhaminasta. Noin tunnin kestävän rahdin purkamisen jälkeen ne lähtevät välittömästi automatkalle eri puolilla Suomea sijaitseviin vesistöihin.

Kommentoi Facebookissa