JALKAPALLO Argentiina voitti jalkapallon MM-kultaa kukistettuaan loppuottelussa Ranskan rangaistuspotkukilpailun päätteeksi. Argentiina menetti varsinaisella peliajalla 2-0 -johtoasemansa ja jatkoajalla Ranska tuli vielä tasoihin Argentiinan johtomaalin jälkeen, mutta rankkarikisassa Argentiina kesti.
Argentiinan päävalmentaja Lionel Scaloni totesi finaalin olleen totisesti tunteiden vuoristorataa.
– Nyt tuntuu rauhalliselta, mutta haluan puhua ottelusta, joka oli täysin järjetön. Valmentajana tiedän, että pelasimme hyvän ottelun. Olisimme voineet voittaa varsinaisella peliajalla, tai jatkoajalla, mutta emme olleet riittävän onnekkaita. Mutta nyt minulla on maailman mahtavin tunne, hän sanoi.
Toisella puoliajalla Ranska sai otetta ja Kylian Mbappen maalit nostivat joukkueen tasoihin.
– Päästimme kaksi maalia kahdessa minuutissa. Joskus käy näin ja se pitää analysoida. Pelasimme loistavaa joukkuetta vastaan, mutta voitimme heidät, Scaloni sanoi.
Scaloni tunnetaan rauhallisena kaverina. Hän pystyi luomaan uskoa joukkueelleen varsinaisen peliajan päätyttyä ja vielä jatkoajankin jälkeen.
– Kerroin pelaajilleni, että pitäisi olla optimistinen. Joukkue pelasi hyvin, joten olisi syytä olla optimistinen, vaikka vastustaja tuli tasoihin. Sanoin, että jos pelaisimme omaa peliämme, saisimme paikkoja, ja niin kävikin.
Argentiinan maalivahti Emiliano Martinez torjui rankkarikisassa yhden yrityksen ja sai yhden ranskalaisvetäjistä laukomaan ohi.
– Emiliano Martinez on hyvin positiivinen kaveri. Hän otti rankkareita kiinni. Ja meillä oli paljon vapaaehtoisia rankkarikisaan. Se kertoo joukkueen asenteesta, hehkutti Scaloni.
Samppanja virtasi Argentiinan joukkueen pukuhuoneessa. Juhlat olivat niin railakkaat, ettei finaalissa kahta maalia tehnyttä Lionel Messiä lopulta saatu lehdistötilaisuuden, johon hänen olisi ottelun parhaana pelaajana pitänyt tulla.
Toimittajat odottelivat Messiä haastatteluun noin parin tunnin ajan. Lopulta videokuva siirtyi näyttämään bussiin nousevaa riehakasta Argentiinan joukkuetta.
Tv-haastatteluun Messi sentään saatiin. Hän ilmoitti argentiinalaiselle Tyc Sports -kanavalle, ettei hänen maajoukkueuransa tule päättymään MM-finaaliin. Se jäi avoimeksi, aikooko Messi jatkaa vielä 2024 pelattavaan Etelä-Amerikan mestaruusturnaukseen Copa Americaan.
Maanantaina Messi lähtee juhlimaan Argentiinaan. Hän ilmoitti, ettei malta odottaa, kuinka hullut juhlat Argentiinassa ovat käynnissä.
Maailmanmestaruus oli Argentiinalle ensimmäinen siis 36 vuoteen. Kun Argentiina edellisen kerran voitti MM-kultaa, ei Messi ollut edes syntynyt.
Scaloni korostaa, ettei mestaruus kuulu vain joukkueelle. Se on koko Argentiinan kansan mestaruus.
– Nämä pelaajat pelasivat Argentiinan faneille. Tämä mestaruus kuuluu koko Argentiinalle. Sen haluan sanoa kaikille argentiinalaisille. Pelaajat ymmärsivät, mitä heidän pitää kentällä tehdä. Ansaitsimme tämän voiton rankkarikisassa.
Qatarista kultajoukkue suuntaa kotimaahan maanantaina.
– Lähdemme juhlimaan Argentiinaan. Se on ensimmäinen asia, jonka teemme. Juhlimme seuraavat päivät, Scaloni päätti.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Argentiina voitti MM-kultaa huikean draaman päätteeksi
Kommentoi Facebookissa