Uutiset 9.2.2023 07:46 Vaarallista asbestia tonneittain pihassa – syyte ympäristön turmelemisesta Mieskaksikko oli säilyttänyt 20 000 kiloa asbestijätettä päällystämättömällä sorapihalla.
Uutiset 8.2.2023 10:16 Poliisin huumelöytö koulusta herätti epäilyn – ”Koulun oppilaat ovat myyneet huumausaineita koulupäivän aikana” Huumausainerikoksissa, joissa epäilty on alaikäinen, rangaistuksena voi olla sakkoa tai jopa vankeutta.
Uutiset 8.2.2023 08:13 Kaupan alan lakot toteutuvat – valtakunnansovittelija ei nähnyt edellytyksiä antaa sovintoesitystä Myymälöiden lakon piirissä ovat muun muassa suurimmat Prismat, K-Citymarketit sekä S-marketit.
Uutiset 7.2.2023 19:19 Kuolemantapauksesta kauppakeskuksessa uutta tietoa – ”Turvallisuusalan työntekijät olivat auttaneet miestä jo aiemmin” Poliisilla on tiedossa kaksi aiempaa tapausta, joissa välikohtauksessa menehtynyt nainen on poistettu kauppakeskuksesta.
Uutiset 7.2.2023 14:39 Poikkeusluvalla ajokortin saanut 17-vuotias hurjasteli ylinopeutta – henkilöautossa oli neljä matkustajaa Poliisi mittasi henkilöauton nopeudeksi 148 kilometriä tunnissa.
Uutiset 6.2.2023 16:21 Turkin maanjäristyksen uhriluku kasvaa – ihmisiä on jäänyt loukkuun sortuneiden rakennusten alle
Uutiset 5.2.2023 17:31 Teollisuusliiton ilmoittamat lakot väistyvät – sopimusratkaisut myös kemianteollisuuteen
Uutiset 5.2.2023 11:13 Humalainen kuljettaja suistui autoineen tieltä – poliisi löysi irtisahattuja katalysaattoreita, tunkin ja puukkosahan
Uutiset 4.2.2023 10:51 Koiria ulkoiluttanut kaksikko riehui – mies huitoi nyrkeillä ja käytti kaasusumutinta
Uutiset 4.2.2023 09:33 Vahvasti päihtynyt hurjastelija pakeni poliisia – sivullisten autoihin törmäillyt kuljettaja saatiin kiinni sillalla
Uutiset 3.2.2023 14:26 Lenkkeilijä jäi auton alle ja menehtyi – myös päihteiden osuutta kuolonkolariin tutkitaan
Uutiset 3.2.2023 13:16 Vastaamon tietomurrosta epäilty 25-vuotias mies kiinni Ranskassa – pyritään luovuttamaan välittömästi Suomeen
Uutiset 2.2.2023 14:37 Niinistö tapasi puolueiden puheenjohtajia – ”Vaalien jälkeen saattaa ilmetä tarvetta nopeaan päätöksentekoon”
Uutiset 2.2.2023 12:44 Alaikäinen poika ajoi autoa huumeiden vaikutuksen alaisena – myös lastensuojelu jatkaa asian selvittämistä
Uutiset 2.2.2023 08:30 Käräjöinti potkuista ammattiliiton kanssa tuli ex-työntekijälle kalliiksi – lasku lähes 40 000 euroa
Uutiset 1.2.2023 16:21 Eduskunta hyväksyi niin kutsutun translain – katso kuinka kansanedustajat äänestivät
Uutiset 1.2.2023 08:05 Kaupan alalle entistä laajempi lakkovaroitus – uudet massiiviset lakot tulossa myymälöihin
Uutiset 31.1.2023 13:49 Kansainvälinen rikollisryhmä yritti rantautua Suomeen – ”Kurinpidossa käytettiin väkivaltaa ja sen pelkoa”
Uutiset 31.1.2023 12:31 Linja-autosta noussut matkustaja jäi henkilöauton alle – nainen menehtyi törmäyksestä aiheutuneisiin vammoihin