VAKOILU Suojelupoliisin entinen päällikkö ja eduskunnan entinen pääsihteeri Seppo Tiitinen julkaisi syksyllä 2018 elämäkerrallisen teoksen Tiitinen – Vakoilijoita ja veijareita (Otava). Eläkkeelle siirtynyt Tiitinen muisteli tapahtumia politiikan takahuoneissa sekä presidenttien matkassa maailmalla.
Suurin mielenkiinto kohdistui kuitenkin siihen, mitä Tiitinen paljastaisi jo tarunomaiseksi kohonneesta Tiitisen listasta. Kyseessä on Länsi-Saksan tiedustelupalvelu BND:n luovuttama lista, joka sisälsi 18 nimeä henkilöistä, jotka olivat Itä-Saksan turvallisuusministeriö Stasin agentteja Helsingissä.
Listaa ei ole koskaan julkistettu, Suojelupoliisin mukaan se tulee julkiseksi vasta vuonna 2050. Tutkijat voivat hakea listaa koskevia tutkimuslupia, mutta niitä on myönnetty vain yksi, Turun yliopiston politiikan historian emeritusprofessori Timo Soikkanen on nähnyt listan.
Salailun syyksi on esitetty erilaiset spekulaatiot, joiden mukaan merkittäviä suomalaisia poliitikkoja halutaan suojella paljastumiselta. Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari taas väittää, että listan julkaiseminen vaarantaisi yhteistyön ulkomaisten tahojen kanssa. Tiitinen oli kolmatta mieltä.
”Minun lähtökohtani oli, että tutkintakynnys ei ylittynyt. Listalla oli pelkkiä henkilönimiä, joista osa oli jopa kirjoitettu väärin. Lisäksi kyse oli toiminnasta sellaisen valtion hyväksi, joka oli lakkaava olemasta kahden ja puolen kuukauden kuluttua.”
Tiitinen esitteli listan presidentti Mauno Koivistolle heinäkuussa 1990 Kultarannassa. Itä-Saksa oli kaatumassa ja Tiitinen itsekin jättämässä Suojelupoliisin päällikön tehtävät muutaman kuukauden päästä. Esittelyn jälkeen Tiitinen laittoi listan Supon kassakaappiin.
Nyt Tiitinen muistelee, että listassa olisi ollut tuolloisia Tampereen yliopiston tutkijoita. Mukana oli myös muutamia kansanedustajia. Erikseen Tiitinen on kiistänyt paljon esillä olleet väitteet entisen pääministerin Kalevi Sorsan tai presidentti Tarja Halosen kuulumisen listattuihin Stasin agentteihin.
”Voin kuitenkin melkoisella varmuudella sanoa, että jos Sorsan nimi olisi ollut listalla, muistaisin sen. Sama pätee Tarja Halosen (sd) kaltaisiin valtakunnan tason poliitikkoihin.”
Vilkasta vakoilutoimintaa
Lenin on väitetysti kutsunut vastoin parempaa ymmärrystä Neuvostoliiton propagandaa edistäneitä henkilöitä hyödyllisiksi idiooteiksi, jotka uskovat toimivansa moraalisesti oikein, vaikka toiminta palvelisi vihollisen etua. Suomi olikin jo ennen sotia varsin vilkas vakoilijoiden tukikohta ja kulkureitti, itärajan ylitse kuljettiin molempiin suuntiin.
Tunnetuimpia sodan aikana toimineita vakoilijoita oli kansanedustaja Hella Wuolijoki, Neuvostoliiton sisäministeriön vakooja koodinimellä ”Runoilija”. Se ei kuitenkaan estänyt Wuolijoen nimitystä myöhemmin Yleisradion pääjohtajaksi. Wuolijoki on pitkäaikaisen kansanedustajan Erkki Tuomiojan isoäiti.
Vieraan valtion hyväksi toimineita paljastui erityisesti silloin, kun rautaesirippu kaatui ja arkistoja avautui. Kun KGB:n ulkomaantiedustelun arkistonhoitaja Vasili Mitrohin loikkasi vuonna 1992 Britanniaan, hän toi mukanaan tuhansia nimiä. Listan tutki Verkkouutisten Juha-Pekka Tikka.
Mitrohinin listan mukaan Neuvostoliiton KGB:lle ryhmään ”agents” listattuja suomalaisnimiä olivat muun muassa kansanedustaja – ja koko uransa puolustusvaliokunnan varapuheenjohtajana toiminut – Jaakko ”Jan” Laakso sekä ulkoministeriön palveluksessa olleet Timo ”Tomi” Orenius, Pirjo ”Mervi” Mikkonen sekä koodinimet ”Altruist”, ”Pavel”, ”Vilma” ja ”Nagma”.
Merkittävissä asemissa puolestaan Itä-Saksan Stasille vakoilleista sittemmin ovat olleet myös SAK:n viestintäpäällikkö Riitta ”Kati” Juntunen, kansanedustajana toiminut Pentti ”Max” Tiusanen sekä Itä-Suomen yliopiston historian didaktiikan lehtori, filosofian tohtori Jouko ”Boris” Jokisalo.
Silloisen ajan hengen mukaisesti edellä mainitut eivät ole käytännössä saaneet mitään muuta tuomiota kuin moraalisen paheksunnan.

Teollisuusvakoilua ja hunajaloukkuja
Vuonna 1976 Suojelupoliisi otti kiinni Tullihallituksen yliaktuaari Olavi ”Lipman” Pihlmanin, jota oli seurattu jo kolmen vuoden ajan. Pihlman tunnusti todisteiden edessä, hänet oli värvätty yli 20 vuotta aikaisemmin Neuvostoliiton kaupallisen edustuston virkailijan kotona. Korkein oikeus kovensi Pihlmanin tuomion 3 vuoteen ja 4 kuukauteen. Ystävilleen ”iloisista juhlista ja naisseurasta” lupaillut Pihlman kuoli ennenaikaisesti.
Kemiran tietopalvelun päällikkö, maineeltaan Suomen etevin informaatikko Eila Helin lankesi vuonna 1977 klassiseen miespuoliseen ”hunajaloukkuun” ja sai venäläisille toimittamistaan tiedoista 2 vuotta ja 6 kuukautta vankeutta. Suojelupoliisin historiikin mukaan hänen kontaktinsa, Neuvostoliiton lähetystösihteeri, puolestaan kertoi ”vihdoinkin saaneensa kauan toivomansa siirron Moskovaan”.
1980-luvun lopulla Suojelupoliisin päällikkö Seppo Tiitinen joutui puuttumaan asioihin, kun KGB yritti rikkoa tietokoneiden vientikieltoja Yhdysvalloista suomalaisyritysten kautta. Tiedustelutapauksia paljastui muun muassa Wärtsilän Turun korjaustelakalla.
Keväällä 2001 puolestaan Wärtsilän Vaasan tehtailta oli kadonnut piirustuksia ja koneenosia, joita oli toimitettu Ruotsiin. Wärtsilä Technology oli maailman suurin laivanmoottoreiden valmistaja. Tutkintaa suoritti Keskusrikospoliisin lisäksi Suojelupoliisi, salaiseksi julistetussa hovioikeuden käsittelyssä kaksi miestä – vartija ja alihankkija – saivat vakoilusta noin kahden vuoden tuomiot.
Toimittajatkin tietolähteinä
Vakoiluun liittyvistä oikeudenkäynneistä aikoinaan suuren julkisuuden sai toimittaja Matts ”Dick” Dumell, jonka venäläiskontakteille oli esitellyt Jaakko ”Jan” Laakso. Toimittajien juhlista vuonna 1982 kiinniotettu Dumell vetosi toiminnassaan niin sanottuun ”kotiryssä-systeemiin”. Kahdeksan kuukauden tuomion korkein oikeus muutti ehdottomaksi vankeudeksi, eikä presidentti Mauno Koivisto suostunut häntä armahtamaan.
Tiedustelullisesti Suomi kiinnostaa erityisesti Venäjää, mutta myös muita suurvaltoja. Samaan aikaan Dumellin tapauksen kanssa esiin nousi Ranska, joka värväsi avustajikseen yliluutnantti Pertti Riutan sekä tietokirjatoimittaja Heikki Eskelisen. Isänmaalliset motiivit asekätkentähengessä omanneet miehet saivat tuomion korkeimmassa oikeudessa, Riutta vuoden ja yhdeksän kuukautta, maanpetoksen kiistänyt Eskelinen lievemmän.
Myös Suojelupoliisi itse on joutunut arvostelun kohteeksi. Ulkomaalaisviraston ylijohtajana vuosina 1998–2004 toiminut Matti Saarelainen oli keskeisessä roolissa, kun venäläinen liikemies Gennadi Timtšenko sai Suomen kansalaisuuden vuonna 1999. Saarelainen oli myös syksyllä 1999 nimittänyt Ulkomaalaisviraston toimistosihteerinä työskennelleen virolaistaustaisen naisen osastosihteeriksi. Nainen oli ottanut maahantulijoilta rahaa vaikuttaakseen myönteisesti oleskelulupapäätöksiin. Tapahtuneet eivät estäneet sitä, että eri tehtävistä eroamaan joutunut Saarelainen palkattiin aina uudelleen Suojelupoliisiin.
Vuonna 2013 paljastui kaksi suurta ulkoministeriöön kohdistunutta verkkovakoilutapausta, joissa tekijät olivat vieraan vallan palveluksessa. Tuorein tapaus on kesältä 2023, kun Suomi karkotti maasta yhdeksän Venäjän suurlähetystössä työskentelevää henkilöä, jotka olivat toimineet tiedustelutehtävissä. Heidän toimintansa oli Wienin diplomaattisia suhteita koskevan yleissopimuksen vastaista.
- Lähteenä käytetty Päivän Lehden artikkeleita ”Suomen passi on vakoilijan varuste – Supo on paljastanut suomalaisia valehenkilöitä”, ”Suomessa vakoojia on päätynyt jopa kansanedustajiksi, ulkoministeriöön ja tullihallitukseen”, ”Seppo Tiitinen ja kiistelty Stasin vakoojalista – ”Nimet eivät sanoneet minulle kerrassaan mitään”, ”Suojeleeko joku kohuvirkamiestä – potkujen jälkeen pelastus löytyi aina Suojelupoliisista” sekä teos ”Ratakatu 12. Suojelupoliisi 1949–2009” (WSOY)
Lue myös: Suomi karkottaa yhdeksän Venäjän vakoojaa – myös Kahovkan padon räjäytys Ukrainassa tuomitaan
Kommentoi Facebookissa